— Ihme ja kumma! mutisi kirjuri pistäen ruokokynän mustepulloon. —
Kirjoitetaanko kirje hindi-kielellä?
— Tietenkin. Siis Mahbub Alille. Aloita nyt! "Minä olen tullut vanhan miehen seurassa Umballaan asti junalla. Umballassa jätin tiedot ruskean tamman sukujuuresta."
Puutarhassa näkemänsä jälkeen hän ei tahtonut kirjoituttaa mitään valkoisesta oriista.
— Odotahan vähän. Mitä tekemistä ruskealla tammalla on? Onko se Mahbub
Ali tuo suuri hevoskauppias?
— Kukapa muu? Minä olen ollut hänen palveluksessaan. Ota enemmän mustetta. Jatka nyt. "Minä tein, kuten määräys oli. Sitten läksimme jalkaisin Benaresiin päin, mutta kolmantena päivänä tapasimme erään rykmentin." Onko se kirjoitettu?
— Kyllä, pulton, mutisi kirjuri, olen pelkkänä korvana.
— "Menin heidän leiriinsä ja jouduin kiinni, ja sen kaulassani olleen taikakalun avulla saatiin selville, että minä olin erään rykmentin miehen poika, ihan niinkuin sanottiin siinä ennustuksessa punaisesta härästä, joka oli yleisenä puheenaiheena basaarissa."
Kim antoi tämän nuolensa painua kirjurin sydämeen, selvitti kurkkunsa ja jatkoi:
— "Eräs pappi antoi minulle vaatteet ja uuden nimen … toinen pappi oli kumminkin hullu. Vaatteet ovat kovin raskaat, mutta minä olen nyt sahib, ja sydämeni on myöskin raskas. He lähettävät minut kouluun ja lyövät minua. Minä en pidä täkäläisestä ilmasta enkä vedestä. Tule senvuoksi tänne ja auta minua, Mahbub Ali, tai lähetä minulle vähän rahaa, sillä minulla ei ole riittävästi millä maksaa kirjurille, joka kirjoittaa tämän."
— 'Joka kirjoittaa tämän.' Oma on vikani, että annoin pettää itseni.
Sinä olet yhtä viekas kuin Husain Bux, joka väärensi rahaston sinetit
Nucklaossa. Mutta kylläpä se oli kertomus! Oli totisesti! Voiko se
mitenkään olla tosi?