Pappi vihelsi. Sitten hän puhui Kimille kuin vertaiselleen.
— Enpä usko sitä, mutta saammehan nähdä sitten. Sinun olisi tänään tullut lähteä Sanawarin sotilasorpokotiin, jossa rykmentti kustantaisi sinua, kunnes tulisit kyllin vanhaksi päästäksesi riveihin. Sinut kasvatettaisiin Englannin kirkon jäseneksi. Bennett on niin järjestänyt. Toiselta puolen, jos sinut lähetettäisiin pyhän Xavierin laitokseen, saisit paremman kasvatuksen ja … uskonnon. Ymmärrätkö pulmaani?
Kim ei kuitenkaan ajatellut mitään, näki vain mielikuvituksessaan laaman matkaamassa etelään päin junassa eikä ketään mukana kerjäämässä hänelle.
— Kuten useimmat ihmiset, aion käyttää aikaa hyväkseni. Jos sinun ystäväsi lähettää rahaa Benaresista … kautta pimeyden voimien, mistäpä tuollainen maantien kerjäläinen saisi ne kolmesataa rupeeta! … toimitan sinut Lucknowiin ja maksan matkasi, sillä enhän voi koskea noihin koottuihin varoihin, jos kerran aion … niinkuin teenkin … kasvattaa sinut katolilaiseksi. Jollei hän lähetä, täytyy sinun mennä sotilasorpokotiin rykmentin kustannuksella. Myönnän hänelle kolmen päivän odotusajan, vaikka en usko koko juttua. Ja vaikka rahat tulisivatkin … niin ehkäpä ne myöhemmin saattaisivat jäädä tulematta … mutta sitähän en voi auttaa. Me voimme ottaa vain askeleen kerrallaan tässä maailmassa, Jumalan kiitos. Ja ne lähettivät Bennettin rintamalle ja jättivät minut tänne. Eihän hän voi vaatia, että kaikki tapahtuisi hänen mielensä mukaan.
— Ei kylläkään, sanoi Kim välinpitämättömästi.
Pappi kumartui eteenpäin. — Antaisinpa koko kuukauden palkan saadakseni tietää, mitä tapahtuu sinun pienessä pyöreässä päässäsi.
— Ei siellä mitään tapahdu, sanoi Kim raapien päätänsä. Hän mietiskeli, lähettäisiköhän Mahbub Ali hänelle edes yhtä kokonaista rupeeta… Jos hän lähettäisi, voisi sillä maksaa kirjurin ja kyhätä kirjeitä laamalle Benaresiin. Ehkäpä Mahbub Ali tulisi tapaamaan häntä, kun hän ensi kerran saapuisi tuomaan hevosia etelään. Kai hänen täytyi tietää, että juuri hänen Umballaan tuomansa kirjeen seurauksena oli tämä suuri sota, josta miehet ja pojat niin äänekkäästi keskustelivat aterialla ollessaan. Mutta jollei Mahbub Ali sitä tiennyt, ei sitä ollut hyvä hänelle kertoakaan. Hän oli ankara pojille, jotka tiesivät tai luulivat tietävänsä liian paljon.
— No niin, kunnes saamme tarkempia tietoja, isä Viktorin ääni keskeytti hänen mietiskelynsä, — voit mennä ulos ja leikkiä toisten poikien kanssa. Ne opettavat sinulle jotakin … vaikka en luule sen sinua erityisesti huvittavan.
Päivä kului hitaasti loppuunsa. Kun hän aikoi mennä nukkumaan, opetettiin hänelle, miten vaatteet pannaan laskoksiin ja saappaat vuoteen viereen; toiset pojat tietenkin nauraa tirskuivat ja ivasivat häntä. Aamulla hän heräsi torvien toitotuksiin, ja opettaja otti hänet aamiaisen jälkeen huostaansa, työnsi hänen eteensä lehden, jossa oli aivan järjettömiä merkkejä, antoi niille yhtä järjettömiä nimiä ja löi häntä syyttä suotta. Kim mietti, antaisiko hänelle oopiumia, jota saisi parakkien lakaisijalta, mutta muisti samassa, että kun he kaikki söivät yht'aikaa (mikä oli erittäin vastenmielistä Kimille, joka syödessään mieluimmin kääntyi selin muihin), saattaisi teko olla vaarallinen. Sitten hän yritti karata, juosta siihen kylään, jonka pappi oli aikonut antaa oopiumia laamalle … siihen kylään, jossa vanha sotilas asui. Mutta porttien tarkkasilmäiset etuvartijat käännyttivät takaisin pienen punapukuisen pojan.
Sitäpaitsi housut ja takki ahdistivat yhtä paljon ruumista kuin sieluakin, jonka vuoksi hän hylkäsi suunnitelman, antoi itämaisen tavan mukaan ajan kulua ja heittäytyi kärkkymään tilaisuutta. Kolme kiduttavaa päivää kului nyt sillä tavoin tilavissa, kumajavissa valkoisissa huoneissa.