— Niin … ja sinun täytyy opetella piirustamaan teitä ja vuoria ja jokia ja säilyttämään ne kuvat mielessäsi, kunnes tulee sovelias aika piirustaa ne paperille. Ehkäpä sitten jonakin päivänä, kun olet vitjamiehenä, saatan sanoa sinulle yhdessä työskennellessämme: "Mene noiden vuorten yli ja katso, mitä niiden takana on." Sitten joku sanoo: "Siellä on noilla vuorilla pahoja ihmisiä, jotka surmaavat vitjamiehen, jos hän on sahibin näköinen." Mitä silloin teet?
Kim ajatteli. Olisikohan viisasta noudattaa everstin viittausta?
— Minä ilmoittaisin, mitä tuo toinen mies on sanonut.
— Mutta jos minä vastaisin: "Minä annan sinulle sata rupeeta, jos hankit tiedon siitä, mitä on vuoriston takana … siitä että piirrät kuvan joesta ja tuot tietoja siitä, mitä ihmiset sanovat kylissä?"
— Miten voin sen sanoa? Minähän olen vain poika. Odottakaa kunnes tulen mieheksi. — Mutta sitten, nähdessään everstin rypistävän kulmiaan, hän jatkoi: — Mutta luulen kyllä, että muutamassa päivässä ansaitsisin ne sata rupeeta.
— Millä tavoin?
Kim pudisti päätänsä päättävästi. — Jos sanoisin, miten ne ansaitsen, saattaisi toinen mies kuulla ja ehättää edelleni. Ei ole hyvä myydä tietoa ilmaiseksi.
— Kerrohan nyt. — Eversti näytti rupeen. Kim ojensi jo kätensä, mutta laski sen jälleen.
— En, sahib. En. Minä tiedän hinnan, mikä vastauksesta maksetaan, mutta en tiedä, miksi kysymys on tehty.
— Ota se silloin lahjaksi, sanoi Creighton heittäen sen hänelle. —
Sinussa on hyvää ainesta, mutta älä anna sen tylsistyä Xavierissa.
Siellä on monta poikaa, jotka halveksivat mustia miehiä.