— Mitä hän tekee?
— Jumala tietää. Hän ostelee hevosia, joilla hän ei voi ratsastaa, ja tekee kummallisia kysymyksiä Jumalan teoista … sellaisista kuin kasveista ja kivistä ja kansan elämästä. Kauppiaat nimittävät häntä hullujen isäksi, koska häntä niin helposti petetään hevoskaupoissa. Mahbub Ali sanoo, että hän on hullumpi kuin kaikki muut sahibit yhteensä!
— Oh, sanoi Kim ja lähti.
Hänen kokemuksensa olivat antaneet hänelle vähän ihmistuntemusta ja hän päätteli, ettei hulluille anneta sellaisia tietoja, joista aiheutuu kahdeksantuhannen sotilaan lähettäminen kanuunoinensa sotaan. Koko Intian sotavoimien ylipäällikkö ei puhu, niinkuin Kim oli kuullut hänen puhuvan, hulluille. Eikä Mahbub Alin ääni olisi muuttunut niinkuin se muuttui joka kerta kun hän mainitsi everstin nimen, jos tämä olisi ollut hullu. Siitäpä syystä — ja tämä ihastutti Kimiä — siinä oli jokin salaisuus, ja ehkäpä Mahbub Ali oli everstin tiedustelijana, niinkuin hän itse oli Mahbubia palvellut. Ja samoin kuin hevoskauppias, pani everstikin ilmeisesti arvoa ihmisille, jotka eivät ilmaisseet olevansa peräti teräviä.
Hän oli hyvillään siitä, ettei ollut paljastanut tuntevansa everstin asuntoa. Kun hän parakkeihin palattuaan sai tietää, ettei mitään sikaarikoteloa ollut jäänyt, loisti hän tyytyväisyydestä. Siinä oli mies, hänen oman mielensä mukainen — liukas ja viekas henkilö, jolla oli jotakin salaista tekeillä. No hyvä, jos hän osasi esiintyä hupelona, kykeni myös Kim lyöttäytymään samanlaiseksi.
Hän ei ilmaissut vähintäkään siitä, mitä hänen mielessään liikkui, kun isä Viktor kolmena pitkänä aamuna puhui hänelle kokonaan uusista suurista ja pienistä jumalista … erittäinkin eräästä jumalattaresta, jonka nimi oli Maria ja joka hänestä tuntui olevan sama kuin Mahbub Alin uskonnon Bibi Miriam. Hän ei ilmaissut myöskään minkäänlaisia tunteita, kun isä Viktor oppitunnin perästä kuljetti häntä myymälästä toiseen ostaen kaikenlaisia pukutarpeita. Eikä hän liioin valittanut, kun kateelliset rumpalipojat potkivat häntä siitä, että hän pääsisi korkeampaan kouluun. Hän odotti vain tarkkaavana olojen kehitystä. Isä Viktor, hyvä mies, vei hänet asemalle, pani hänet tyhjään toisen luokan vaunuun, joka oli everstin ensi luokan osaston vieressä, ja aivan liikuttuneena jätti hänelle hyvästit.
— He tekevät sinusta Xavierissa miehen, O'Hara … valkoisen miehen ja toivoakseni hyvän miehen. He tietävät jo tulostasi, ja eversti pitää huolen, ettet joudu hukkaan etkä väärään paikkaan matkan varrella. Olen antanut sinulle vähän tietoa uskonasioissa — toivoakseni ainakin — ja ehkäpä sinä muistat, kun ne kysyvät sinun uskontoasi, että olet katolilainen. Parasta sanoa roomalaiskatolilainen, vaikka en pidä siitä nimestä.
Kim sytytti haisevan sikaarin — hän oli pitänyt huolta varatakseen muutamia sellaisia basaarista — ja asettui lepäämään ajatellakseen. Tämä yksinään matkustaminen oli aivan toisenlaista kuin se iloinen matka kolmannessa luokassa laaman seurassa. "Sahibeilla ei ole paljoakaan huvia matkoistaan", tuumiskeli hän. "Hai mai! Minä kuljen paikasta toiseen niinkuin potkupallo, se on minun kismetini. Ei kukaan voi välttää kismetiään. Mutta minun pitää rukoilla Bibi Miriamia, ja minä olen sahib." — Hän katseli suruissaan kenkiänsä. — "Ei; minä olen Kim. Tämä on suuri maailma ja minä olen vain Kim. Kuka on Kim?" Hän mietiskeli omaa olemistaan, mitä hän ei ollut milloinkaan ennen tehnyt, kunnes oli aivan pyörällä päästään. Hän oli aivan vähäpätöinen henkilö Intian suuressa humisevassa ihmismeressä, menossa eteläänpäin tietämättä lainkaan minkälaista kohtaloa kohti.
Vähän ajan perästä eversti lähetti kutsumaan häntä ja puheli hänelle kauan aikaa. Sen verran kuin Kim voi ymmärtää, oli hänen oltava hyvin ahkera, ja sitten hän pääsisi Intian tutkimusretkikuntaan vitjamieheksi. Jos hän käyttäytyy oikein hyvin ja suorittaa tarvittavat tutkinnot, voisi hän ansaita kolmekymmentä rupeeta kuukaudessa seitsemäntoistavuotiaana. Ja eversti Creighton hankkisi hänelle soveliaan toimen.
Kim oli ensin ymmärtävinään vain kolmannen osan hänen puheestaan. Silloin eversti, joka huomasi erehdyksensä, rupesi puhumaan sujuvalla ja kuvarikkaalla urdun-kielellä, ja Kim oli tyytyväinen. Eihän sellainen mies voinut olla hullu, joka tunsi kielen niin perin pohjin … joka liikkui niin taitavasti ja hiljaa ja jonka silmät olivat niin toisenlaiset kuin muiden sahibien tylsät ja veltot silmät!