— Juokse Jehannumiin ja etsi sieltä kelvoton tätisi! ärähti Kim olkansa yli. — Minä olen aivan yksin tässä maassa enkä tiedä mihin joudun enkä liioin mitä minulle tapahtuu. Panin koko sydämeni kirjeeseen, jonka lähetin sinulle. Mahbub Alia lukuunottamatta — ja hän on pathanilainen — ei minulla ole muuta ystävää kuin sinä, pyhä mies. Älä kokonaan jätä minua.
— Olen miettinyt sitäkin, vastasi laama vapisevalla äänellä. — On selvää, että silloin tällöin saavutan ansiota — jollen ennen sitä ole löytänyt jokeani — hankkimalla vakuutta siitä, että sinun jalkasi ovat viisauden tiellä. Mitä he sinulle opettavat, en tiedä, mutta pappi kirjoitti minulle, ettei yksikään sahibin poika koko Intiassa tule saamaan parempaa opetusta kuin sinä. Senvuoksi poikkean toisinaan jälleen tänne. Ehkäpä sinusta tulee sellainen sahib kuin hän oli, joka antoi minulle nämä silmälasit — laama pyyhki niitä huolellisesti — Lahoren Ihmeitten talossa. Sitä toivon, sillä hän oli viisauden lähde … viisaampi kuin monet luostarin esimiehet. Toisaalta saattaa olla, että sinä unohdat minut ja yhdessäolomme.
— Jos minä syön sinun leipääsi, huudahti Kim kiihkeästi, — kuinka voisin milloinkaan unohtaa sinua?
— Ei … ei, — hän työnsi pojan syrjään. — Minun täytyy palata Benaresiin. Tuon tuostakin lähetän, nyt kun tunnen miten tässä maassa kirjeitä sommitellaan, sinulle kirjeen, ja silloin tällöin tulen sinua tervehtimään.
— Mutta minne minä lähettäisin kirjeeni? valitteli Kim tarttuen kiinni hänen viittaansa ja unohtaen kokonaan, että hän oli sahib.
— Tirthanker-temppeliin Benaresiin. Sen paikan olen valinnut olosijakseni, kunnes löydän jokeni. Älä itke, sillä katsos, kaikki halut ovat harhanäkyä ja sitovat vain lujemmin Pyörään. Mene nyt tiedon portista ja anna minun nähdä sinun menevän… Rakastatko minua? Mene sitten, tai sydämeni murtuu … Minä tulen takaisin. Varmasti minä tulen takaisin.
Laama katseli, kuinka ticca-garri vieri portista, ja hän kääntyi menemään pois, nyyhkyttäen joka askeleella. Tiedon portit sulkeutuivat paukahtaen.
* * * * *
Intiassa syntyneellä ja varttuneella pojalla on omat tapansa ja tottumuksensa, joita ei muualla näe, ja hänen opettajansa käyttävät häntä kasvattaessaan keinoja, joita eurooppalainen opettaja ei keksi. Näin ollen tuskin kannattaa kuvata Kimin kokemuksia hänen ollessaan Xavierin koulussa parin-kolmensadan rikkiviisaan pojan joukossa, joista useimmat eivät milloinkaan olleet nähneet merta. Hän sai kärsiä tavalliset rangaistukset siitä, että poistui koulun alueelta koleeran raivotessa kaupungissa. Se tapahtui ennenkuin hän oli oppinut kirjoittamaan kunnollista englanninkieltä ja jolloin hänen siis oli turvauduttava basaarikirjoittajaan. Sitäpaitsi häntä tietenkin rangaistiin tupakoimisesta ja solvausten käyttämisestä, jotka olivat mehevämpiä kuin pyhän Xavierinkaan laitos milloinkaan oli kuullut… Hän oppi pesemään itsensä papinomaisen huolellisesti, niinkuin ainakin alkuasukkaat, jotka sisimmässään pitävät englantilaisia jotensakin likaisina. Hän teki tavallisia kepposiansa kärsivällisille kulipalvelijoille, jotka pitivät huolta makuuhuoneista, missä pojat kuluttivat helteiset yöt kertomalla juttuja aamuun asti, ja tyynesti hän mitteli voimiaan itsetietoisten tovereittensa kanssa.
Oppilaat olivat rautatiellä, sähkölaitoksessa ja kanavilla palvelevien alempien virkamiesten poikia; toiset eläkettä nauttivien tai yhä vielä jonkun sotaisan rajahin joukoissa päällikköinä toimivien aliupseerien poikia; edelleen siellä oli meriupseerien, eläkkeellä olevien virkamiesten, tilallisten, valtion hankkijoiden ja lähetyssaarnaajien poikia. Muutamat olivat vanhojen euraasialaisten sukujen jälkeläisiä, jotka ovat lujasti juurtuneet Dhurrumtollahiin … Pereira-, De Souza- ja D'Silva-sukujen vesoja. Heidän vanhempansa olisivat voineet heidät hyvin kasvattaa Englannissakin, mutta he rakastivat koulua, jossa he itse olivat nuoruutensa viettäneet, ja niin keltaihoinen nuori sukupolvi seurasi toinen toistansa Xavierissä.