— No, mikä on sitten sinun suunnitelmasi?
— Oh, sinua houkkaa, enkö ole selittänyt sitä sinulle ja sata kertaa! Odotetaan, kunnes hän tulee ja panee maata, ja sitten hyvin tähdätty laukaus. Vaunut ovat meidän ja takaa-ajajien välillä. Meidän on vain juostava radan yli ja sitten tiehemme. Kukaan ei voi tietää mistä päin laukaus tuli. Odotetaan ainakin päivänkoittoon. Minkälainen fakiiri sinä olet, joka vapiset tällaisen pienen väijymisen jännityksestä.
"Ohoh!" ajatteli Kim vielä silmät ummessa. "Taaskin Mahbub. Valkoisten oriitten sukutaulujen toimittelu ei ole mikään leikinasia! Vai lieneekö Mahbub myynyt muita uutisia? Mitä on nyt tehtävä, Kim? En tiedä missä Mahbub viettää yönsä, mutta jos hän tulee tänne ennen aamunkoittoa, ampuvat he hänet. Se ei olisi onnellista sinulle, Kim. Eikä tästä ole poliisillekaan ilmoitettavaksi. Siitä ei olisi Mahbubille hyötyä" — hän naureskeli melkein ääneen — "enkä muista mitään Nucklaosta saatua opetusta, joka tässä auttaisi. Allah! Tässä on Kim ja tuolla ovat nuo toiset. Siispä Kimin täytyy ensin herätä ja mennä tiehensä niin, etteivät he epäile. Paha uni herättää ihmisen … näin…"
Hän sivalsi huovan kasvoiltaan ja kohottautui äkkiä, päästäen aasialaisen hirvittävän mölisevän, mielettömän kirkunan, jonka painajaisen herättämä parkaisee.
— Urr — urr — urr — urr! Ya-la-la-la-la-la! Narain! Churel! Churel!
Churel on erikoisen paha lapsivuoteeseen kuolleen naisen henki. Sen luullaan asuskelevan autioilla teillä. Sen jalat ovat nilkoista kääntyneet taaksepäin, ja se vie miehiä kiduttaakseen heitä.
Yhä äänekkäämmäksi paisui Kimin valittava kirkuminen, kunnes hän hyppäsi kokonaan pystyyn ja horjui pois unisena koko leiriväen kirotessa häntä hänen häiritsevästä ulinastaan. Parinkymmenen askeleen päässä hän paneutui jälleen maata, pitäen huolta siitä, että kuiskaajat voisivat kuulla hänen ähkimisensä ja voivotuksensa, kun hän koetti päästä vapaaksi painajaisestaan. Pienen hetken kuluttua hän vyörytti itsensä tielle päin ja hiipi pois pimeään.
Nopeasti hän riensi sitten eteenpäin kunnes tuli kivisillalle ja asettui sen taakse pitäen päänsä reunan tasalla. Siitä hän saattoi pitää silmällä kaikkia kulkijoita ja itse olla näkymätönnä. Pari kolme rattaillakulkijaa ajoi ohi esikaupunkeihin päin, sitten tuli yskivä poliisimies ja pari kiirehtivää jalkamiestä, jotka lauloivat pitääkseen loitolla pahoja henkiä. Sitten kuului kengitetyn hevosen kavionkopsetta.
"Ahaa! Se kuuluu vähän Mahbubin kaltaiselta", ajatteli Kim, samassa kun hevonen arasteli nähdessään pienen pojan pään kivisillan reunan takaa.
— Hei, Mahbub Ali, kuiskasi hän. — Pidä varasi.