* * * * *
Huoneen takana oleva kuisti oli rakennettu ulkonevaksi jyrkältä rinteeltä, niin että he voivat nähdä naapurien savutorvien suuhun, kuten Simlassa on tapana. Kimiä tenhosi suuresti se aito persialainen ateria, jonka Lurgan sahib omin käsin laittoi, mutta vieläkin enemmän hänen myymälänsä. Lahoren museo oli suurempi, mutta tässä oli enemmän ihmeitä — noitien tikareita ja Tiibetin rukousmyllyjä, turkoosi- ja ambrahelminauhoja, vihreitä rannerenkaita, eriskummaisesti rasioihin pantuja suitsutuspuikkoja, jo edellisenä iltana nähtyjä paholaisnaamioita ja koko seinän täysi riikinkukonsulkaisia verhoja, kullattuja Buddhan kuvia, pieniä kiillotettuja alttareja, venäläisiä samovaareja turkoosikoristeisine kansineen, kiinalaisia posliiniastioita somissa kahdeksankulmaisissa bamburasioissa ja keltaisia norsunluisia ristiinnaulitunkuvia, joita tuodaan Japanista enemmän kuin muualta maailmasta, niin Lurgan sahib sanoi.
Vielä oli tomuisia mattokääröjä, jotka haisivat inhottavilta, persialaisia vesiastioita käsien pesemiseksi aterioiden jälkeen, vaskisia suitsutusmaljoja, joiden reunoissa oli omituisia peikkojen kuvia, himmeitä hopeavöitä, jotka olivat notkeita kuin tuore nahka, helmillä koristettuja hiusneuloja; kaikenlaisia aseita ja tuhansia muita outoja esineitä oli laatikoissa, kasoissa tai huiskin haiskin heiteltyinä, niin että ainoastaan Lurganin vaapperan työpöydän ympärillä oli vähän tilaa liikkua.
— Nuo tavarat eivät mitään merkitse, sanoi Kimin isäntä seuraten hänen katsettaan. — Minä ostelen niitä, kun ne ovat niin kauniita, ja joskus myyn niitä, jos ostaja minua miellyttää. Tässä pöydällä minun työni on … ainakin osa siitä.
Pöydällä välähteli aamuauringon valossa punaisia ja sinisiä ja vihreitä salamoita, joihin siellä täällä sekottui sinertävän timantin kirkas säihky. Kim avasi silmänsä selko selälleen.
— Nämä kivet ovat aivan hyviä, eikä auringonvalo niitä vahingoita. Sitäpaitsi ne ovat huokeita. Mutta toista on sairaiden kivien laita. — Hän täytti uudelleen Kimin lautasen. — Kukaan muu kuin minä ei voi parantaa sairasta helmeä ja antaa turkoosille jälleen sen sinistä väriä. Kuka hyvänsä voi opaaleja parantaa, mutta sairaalle helmelle ei voi mitään kukaan muu kuin minä. Ajattelehan, jos kuolisin! Silloin ei olisi enää ketään… Sinä et ymmärrä mitään jalokivistä. Riittää, jos voisit vähän turkoosien perille päästä … jonakin päivänä.
Hän meni kuistin toiselle puolelle, täyttääkseen suodattimesta tulevalla vedellä raskaan huokoisen saviastian.
— Haluatko juoda?
Kim nyökäytti päätänsä. Lurgan sahib, ollen noin viidentoista jalan päässä, laski kätensä saviastian reunalle. Seuraavassa silmänräpäyksessä se oli Kimin kyynärpään vieressä täytettynä melkein reunoja myöten — ja valkoisella pöytäliinalla näkyi vain ryppyjä, osoittaen mistä se oli liukunut siihen.
— Oh! sanoi Kim ällistyneenä. — Sepä oli taikatemppu.