— Siihenpä hänen juuri täytyy opiskella Lucknowissa.
— Käsketkää hänelle sitten pitää kiiru. Hyvää yötä, Lurgan. Babu meni tiehensä tallustellen hyvin lehmämäisesti.
Kun he myöhemmin luettelivat sen päivän kävijöitä, kysyi Lurgan sahib
Kimiltä, miksi hän miestä luuli.
— Jumala tietää! sanoi Kim nauraen äänellä, joka olisi ehkä Mahbub
Alin pettänyt, mutta josta helmien parantaja ei erehtynyt.
— Niinpä kyllä, Jumala sen tietää; mutta minä haluan tietää, mitä sinä luulet.
Kim vilkaisi kumppaniinsa, jonka katse näytti suorastaan pakottavan puhumaan totuutta.
— Hän … hän kaiketi tarvitsee minua, kun pääsen koulusta. Mutta, lisäsi hän tuttavallisesti, kun Lurgan sahib nyökäytti päätänsä myönnytykseksi, — enpä ymmärrä, miten hän saattaa käyttää eri pukuja ja puhua monia kieliä.
— Sinä saat oppia ymmärtämään monta asiaa myöhemmin. Hän on tietojen kerääjänä erään everstin palveluksessa. Simlassa häntä vain arvossa pidetään, ja huomattava on, ettei hänellä ole lainkaan nimeä, vaan ainoastaan numero ja kirjain, kuten meidän kesken on tapana.
— Ja onko hänenkin päästään luvattu palkinto, kuten Mah … ja muidenkin?
— Ei vielä. Mutta jos täällä istuva poika lähtisi — katsos, ovi on avoinna — erääseen puukuistiseen taloon vanhan teatterin taakse alemman basaarin luo ja kuiskaisi ikkunakaihtimien lomasta: "Hurree Chunder Mookerjee toi ne pahat uutiset viime kuussa!" saattaisi poika tuoda palatessaan vyön täyden rupeita.