— Älä ole pahoillasi, sanoi hän. — Minä kyllä opetan sinua.
— Ja minä pidän huolen siitä, että saat hyvän opetuksen, sanoi Lurgan sahib käyttäen edelleen kansankieltä. — Sillä lukuunottamatta tätä poikaa tässä — hän oli hupsu ostaessaan niin paljon arsenikkia, kun olisi saanut sitä pyytämällä minulta — paitsi tätä poikaa tässä en ole pitkiin aikoihin tavannut enemmän opettamisen arvoista. Ja vielä on kymmenen päivää, ennenkuin voit palata Nucklaoon, jossa ne eivät mitään opeta, vaikka niin paljon maksua ottavat. Meistä tulee luullakseni hyvät ystävät.
Niistä tuli kymmenen mitä hupsuinta päivää, mutta Kim oli liiaksi ihastunut ajatellakseen sitä. Aamusilla he pelasivat jalokivillä, joskus oikeilla jalokivillä, joskus taas miekka- ja tikarikasoilla ja edelleen toisinaan alkuasukasten valokuvilla. Iltapäivisin Kim istui hindupojan kanssa hiljaa jonkin mattoläjän tai varjostimen takana pitäen silmällä herra Lurganin monia ja kummallisia vieraita.
Siellä kävi pikkuruhtinaita, joiden saattomiehet yskivät ulkona kuistilla. He tulivat ostamaan merkillisiä esineitä — fonografeja ja liikkuvia leluja. Sitten kävi naisia ostamassa helminauhoja, ja miehiä, jotka Kimistä tuntuivat tulevan noiden naisten vuoksi. Kävi lähettiläitä itsenäisten tai puoli-itsenäisten ruhtinaitten hoveista; he olivat muka jättävinään helminauhoja korjattaviksi — he laskivat pöydälle tulvanaan loistavia helmiä — mutta todellisuudessa he näyttivät lainaavan rahaa äkeille maharaneille tai nuorille rajaheille. Edelleen oli babuja, joille Lurgan sahib puhui ankarasti ja juhlallisesti, mutta lopuksi antoi heille rahaa, niinhyvin kovaa hopeaa kuin seteleitäkin. Joskus tuli joukko pitkänuttuisia alkuasukasmahtailijoita, jotka keskustelivat viisaustieteestä sekä englannin- että bengalinkielellä herra Lurganin suureksi virkistykseksi. Häntä aina huvittivat uskonnolliset kysymykset.
Illan tullen saivat sekä Kim että hindupoika, jonka nimi vivahteli isännän oikkujen mukaan, selostaa tarkalleen, mitä olivat nähneet ja kuulleet, mitä johtopäätöksiä tekivät kunkin luonteeseen nähden hänen kasvoistaan, puheestaan ja eleistään ja mitä he arvelivat heidän todellisena asianaan olleen.
Illallisen jälkeen herra Lurgan käytti jonkin aikaa pukeutumisharjoituksiin, joita hän tuntui erityisesti harrastavan. Hän osasi maalata kasvoja ihmeellisen taitavasti, muuttaen ne muutamilla siveltimen kosketuksilla aivan tuntemattomiksi. Myymälä oli täynnä kaikenlaisia pukuja ja päähineitä, ja Kim puettiin vuoron perään milloin ylhäiseksi muhamettilaiseksi, milloin öljynkuljettajaksi ja kerran — ja sepä oli hauska ilta — hienon hienoksi oudhilaiseksi ylimyksen pojaksi. Lurgan sahibilla oli haukan silmä keksimään pienimmänkin virheen naamioituksessa, ja loikoillessaan vanhalla kuluneella puisella sohvalla hän selitti juurtajaksain, miten minkin kastin jäsenet puhuivat, kävelivät, yskivät tai syljeksivät ja niistivät, ja myöskin miksi he niin tekivät.
Hindupoika oli siinä leikissä kömpelö. Hänen pikku aivonsa, jotka olivat erittäin terävät, kun oli kysymys jalokivien tuntemisesta, eivät voineet mukautua, kun piti syventyä toisen sielunelämään, jotavastoin Kimissä heräsi oikea intohimo, joka sai hänet hyppimään ilosta, kun hän vaihtoi pukua ja muutti puhetapaa ja eleitä sen mukaan.
Innostuksensa houkuttelemana hän muuanna iltana tarjoutui Lurgan sahibille näyttämään, miten eräät Lahoren fakiirin oppilaat, jotka hän tunsi, pyysivät almuja maanteillä — kuinka oli puhuteltava englantilaista tai sitten markkinoille menevää punjabilaista maamiestä samoin kuin naista, jonka sattuu kohtaamaan hunnuttomana. Lurgan sahib nauroi kuollakseen ja pyysi Kimiä istumaan sellaisena alallaan puolisen tuntia — jalat ristissä, kasvot tuhalla tahrittuina ja silmät villinä tuijottaen myymäläntakaisessa huoneessa.
Silloinpa saapui kookas, pyylevä babu, jonka sukkiin peitetyt sääret hytkyivät lihavuudesta. Kim kohdisti heti häneen kokonaisen tulvan maantien roskapuhetta. Lurgan sahib katseli vierasta eikä välittänyt hänen kujeilustaan, Kimin mielipahaksi.
— Minulla olee sitä mielipidettä, sanoi babu, hitaasti sytyttäen savukkeen, — sitä mielipidettä, että näytteleminen aivan erinomainen ja tehoinen olee. Ilman että minulle puhuttu oli, pettää minua voitu olis. Kuinka pikaa hänestä jonkinlaatuinen ketjumies saattaisi tulla? Minä silloin häntä minun palvelukseen ottan.