— Huh! Hän tunsi kivien nimet, sanoi Kim punastuen.
— Koetappa uudelleen! Mutta otetaan tavallisia esineitä, sellaisia, joita kumpikin tunnemme.
He kokosivat astian täyteen kaikenlaista tavaraa myymälästä, vieläpä keittiöstä asti, ja joka kerta poika voitti, niin että Kim rupesi ihmettelemään.
— Peitä silmäni … ja anna minun tunnustella sormillani, niin silloinkin jätän sinut avosilmäisenä taakseni, uhmaili poika.
Kim polki jalkaa harmistuneena, kun poika silläkin kertaa piti sanansa.
— Jos olisi kysymyksessä ihmiset tai hevoset, sanoi hän, — pitäisin kyllä puoleni. Tämmöinen saksien ja veitsien ja pihtien käyttäminen on niin joutavaa.
— Opettele ensin ja opeta sitten, sanoi Lurgan sahib. — Tunnustatko hänet paremmaksi?
— Totta kai! Mutta kuinka hän on oppinut?
— Tekemällä monta kertaa, kunnes onnistuu täydellisesti. Se maksaa kylläkin vaivan.
Hindupoika, joka loisti mielihyvästä, taputteli jo Kimiä selkään.