— Kun olet laskenut ja tarkastellut niitä niin että luulet varmasti voivasi muistaa ne kaikki, minä peitän ne tällä paperilla ja sinun tulee luetella ne Lurgan sahibille. Minä kirjoitan luetteloni.
— Oho!
Kilpavaisto heräsi Kimissä. Hän kumartui astian yli. Siinä oli vain viisitoista kiveä. — Tämähän on helppoa, sanoi hän minuutin kuluttua. Toinen poika livahdutti paperin jalokivien päälle ja kyhäsi muistikirjaan oman selostuksensa.
— Tuon paperin alla on viisi sinistä kiveä: yksi iso, yksi pienempi ja kolme pientä, lateli Kim joutuisasti. — Sitten on neljä vihreätä kiveä, ja yhdessä on reikä, ja yksi keltainen läpinäkyvä kivi, ja yksi niinkuin piipunvarsi. Sitten on kaksi punaista … ja … ja minä laskin viisitoista, mutta kaksi olen unohtanut. Ei! Yksi on norsunluinen, pieni ja ruskeahko ja … ja … antakaa kun mietin…
— Yksi … kaksi, laski Lurgan sahib aina kymmeneen asti. Kim pudisti päätänsä.
— Kuulkaahan, kun minä luettelen! — huusi toinen poika vavisten mielihyvästä. — Ensiksi kaksi viallista safiiria … toinen kahden karaatin ja toinen neljän luullakseni. Neljän karaatin safiiri on murtunut yhdestä kulmasta. Sitten on mustajuovainen Turkestanin turkoosi, ja kahdessa kivessä on kirjoitusta … toisessa jumalan nimi kullattuna, ja toinen on katkennut keskeltä, otettuna vanhasta sormuksesta, enkä voi sitä lukea. Siinä ne viisi sinistä kiveä. Sitten on neljä virheellistä smaragdia, yhdessä on kaksi reikää ja yhdessä on pieniä naarmuja…
— Niiden paino? kysyi Lurgan sahib tyynesti.
— Kolme … viisi … viisi … ja neljä karaattia, luullakseni. Sitten on vanhan piipunvarren pala vihreää abmraa ja tahottu topaasi Euroopasta. Sitten burmalainen kahden karaatin rubiini, aivan virheetön, ja kahden karaatin balasrubiini, virheellinen; sitten kiinalainen norsunluuveistos, esittäen rottaa, joka imee munaa. Ja lopuksi … ahaa … kristallipallo, kiinnitetty kultalehteen, iso kuin papu.
Hän taputti käsiään lopetettuaan.
— Hän on sinun mestarisi, sanoi Lurgan sahib hymyillen.