— Se aivan oikeen. Sitten minä näytän sinulle minun turkoosi, jos aikaa olee, ja silloin sinä tiedät, kuka minä olen, ja sitten me vaihdamme mielipiteet ja papereja ja muuta sellaista. Ja sillä tavoin olee jokaisen muun meidän kanssa. Me puhumme joskus turkoosista ja joskus tarkeeanista, mutta aina se pieni pysähdys noiden sanojen välissä. Se olee sangen helppoa. Ensiksi "Loitsun poika", jos sinä olet tiukassa paikassa. Ehkä se auttaa sinua — ehkä ei. Sitten se, mitä minä sinulle tarkeeanista kerroin, jos sinun pitää jonkun vieraan kanssa viralliset asiat toimittaa. Tietysti nykyään sinulle ei ole virallisia asioja. Sinä olet — hm — ylimäärän kokelas. Aivan erikoinen asema. Jos sinä olisit syntynyt aasialainen, sinä voisit heti vakinainen paikka saada, mutta tämä puolen vuoden loma on annettu vieraannuttaa sinun englantilaisuudesta, katso. Laama hän odottaa sinua, sillä minä puolivirallisesti olen ilmoittanut hänelle, että sinä suorittanut kaikki tutkinnot ja pian annetaan valtion virka. Ohhoo! Sinulla toimivalta jo olee, että jos tarvitaan sinua auttamaan Loitsun poikia, sinä muista sangen kovin yrittää. Nyt sanon hyvästi, rakas ystävä, ja toivotan sinä aina oikeen päin seistä pääset.
Hurree Babu vetäytyi vähän syrjään väentungoksessa Lucknowin asemalla ja — oli hävinnyt. Kim vetäisi syvään henkeänsä ja ravisteli itseään vapautuksen tunteesta. Nikkelöidyn revolverinsa hän tunsi tummanvärisen kauhtanansa povella ja amuletin kaulassaan: kerjuumalja, rukousnauha ja tikari olivat niinikään mukana (herra Lurgan ei ollut mitään unohtanut) sekä edelleen lääkerasia, maalikotelo, kompassi ja kulunut vanha rahansäilytysvyö, joka oli kirjailtu piikkisian harjaksia esittävillä kuvioilla ja jossa oli kuukauden palkka. Eivätpä kuninkaatkaan voineet olla rikkaampia. Kim osti lehtiropeeseen asetettuja makeisia muutamalta hindukauppiaalta ja söi niitä iloisen hurmion vallassa, kunnes poliisi käski hänen poistua portailta.
XI
Tätä seurasi kuitenkin aivan luonnollinen vastavaikutus.
"Nyt olen yksin … aivan yksin", ajatteli hän. "Koko Intiassa ei ole ketään niin yksinäistä kuin minä! Jos tänään kuolisin, niin kuka ilmoittaisi siitä — ja kelle? Jos elän ja Jumala on hyvä, niin päästäni luvataan palkinto, sillä minä olen Loitsun poikia — minä, Kim."
Ani harvat valkoihoiset saattavat aasialaisten tavoin pelkästään nimeänsä kertaamalla vaivuttaa mielensä jonkinlaisen huumauksen tilaan, täydesti keskittäen ajatuksensa minuutensa tarkasteluun. Vanhemmaksi tultua se kyky tavallisesti häviää, mutta silloin kun se on vielä jäljellä, se saattaa vallata ihmisen milloin hyvänsä.
"Kuka on Kim … Kim … Kim?"
Hän istahti tungoksen täyttämän odotushuoneen nurkkaan kädet ristikkäin sylissä ja silmäterät aivan supistuneina, unohtaen kaiken muun. Hän tunsi, että hän pienen hetken kuluttua, nyt jo aivan kohtsiltään, saisi tämän suunnattoman arvoituksen ratkaistuksi; mutta samassa, kuten aina tapahtuu, hänen mielensä irtausi noista korkeuksista äkillisesti kuin haavoittunut lintu, ja sipaisten kädenselällä silmiään hän pudisti päätänsä.
Pitkätukkainen hindulainen bairagi (pyhä mies), joka oli juuri ostanut matkalipun, pysähtyi silloin hänen eteensä ja tuijotti häneen terävästi.
— Minäkin olen kadottanut sen, sanoi hän alakuloisesti. — Se on yksi Tielle johtavista porteista, mutta minulle se on ollut suljettuna monta vuotta.