Eversti Creighton, joka oli ottanut huoltaakseen asioita maverickien mentyä Englantiin, oli laaman mielestä papin veli.
— Mutta minä en oikein ymmärrä sahibin kirjeitä, jatkoi laama. — Ne täytyi tulkita minulle. Senvuoksi valitsin varmemman keinon. Useasti, kun palasin matkoiltani tähän temppeliin, joka aina on ollut turvapaikkani, saapui tänne eräs mies etsimään valistusta, eräs Lehin mies, joka oli ollut, kuten hän sanoi, hindu, mutta väsynyt heidän jumaliinsa. — Näin sanoen laama viittasi arhat-jumaliin.
— Oliko hän lihava mies? kysyi Kim, vähän veitikka silmänurkassaan.
— Hyvin lihava. Mutta minä huomasin pian, että hänen mielensä oli kokonaan kääntynyt arvottomiin asioihin: paholaisiin ja taikuuteen, ja hän tiedusteli, miten ja millä tavoin juomme teetä luostarissa ja miten luostarikokelaita kasvatamme. Hän oli täynnä kysymyksiä, mutta hän oli sinun ystäväsi. Hän selitti, että sinä olet kehittymässä tiedossa ja pääsemässä suureen kunniaan kirjamiehenä. Ja minähän huomaan, että sinä olet lääkäri.
— Niin, minä olen kyllä oppinut, silloin kun olen sahib, mutta sen kaiken jätän syrjään tullessani tänne sinun oppilaanasi. Olen päättänyt sahibeille määrätyt vuoteni koulussa.
— Oltuasi ikäänkuin kokelas? sanoi laama nyökäyttäen päätänsä. — Oletko siis päättänyt koulunkäyntisi? Minä en haluaisi sinun jäävän keskeneräiseksi.
— Olen aivan vapaa sieltä. Aikanaan pääsen valtion palvelukseen, kirjuriksi.
— Etkä siis sotilaana. Se on hyvä.
— Mutta sitä ennen tulen vaeltamaan sinun mukanasi. Sitä varten tulin tänne. Kuka kerjää sinulle näinä aikoina? jatkoi hän nopeasti. Jääkuori oli ohut.
— Hyvin usein kerjään itse, mutta olen harvoin täällä, niinkuin tiedät, paitsi milloin tulen takaisin oppilastani tapaamaan. Olen matkannut Intian päästä päähän, jalkaisin ja junalla. Se on suuri ja ihmeellinen maa. Mutta täällä olen kuin omassa Bhotijalissani.