— Me menemme Benaresiin, sanoi laama heti kun ymmärsi, mistä oli kysymys. — Poika ja minä. Minä etsin erästä virtaa.
— Ehkäpä … mutta entä poika?
— Hän on oppilaani. Hänet lähetettiin luullakseni oppaakseni tuolle virralle. Minä istuin kanuunan alla, kun hän tuli äkkiä. Sellaista on tapahtunut niille onnellisille, joille on annettu erityistä johdatusta. Mutta minä muistan nyt, että hän sanoi olevansa tästä maailmasta … hindu.
— Entä hänen nimensä?
— Sitä en kysynyt. Eikö hän ole oppilaani?
— Mistä maasta hän on … mitä kansaa? Onko hän muhamettilainen … sikh, … hindu … jaini … alhaiseenko vai korkeaan kastiin kuuluva?
— Miksi sellaista kysyisin? Keskitiellä ei ole korkeaa enempää kuin alhaistakaan. Jos hän on minun chelani, voiko — tahtooko kukaan ottaa häntä minulta? Sillä, näes, ilman häntä en löydä tuota virtaa. — Hän pudisti päätänsä vakavana.
— Ei kukaan ota häntä sinulta. Mene tuonne miesteni joukkoon, sanoi
Mahbub Ali, ja laama meni taas rauhoittuneena tiehensä.
— Eikö hän ole aivan hassu? sanoi Kim tullen jälleen esiin. — Miksi minä valehtelisin sinulle, Hajji?
Mahbub puhalteli savuja äänetönnä. Sitten hän puhui melkein kuiskaten: — Umballa on Benaresiin menevän tien varrella … jos tosiaankin menette sinne.