— Olen minäkin niitä tehnyt. Sri Banas tulee yöllä ja tekee ne eläviksi rikkaläjällä, — piipitti lapsukainen.
— Ethän sinä siis mitään pelkää. Vai mitä, ruhtinaani?
— Minä pelästyin, kun isä pelkäsi, tunsin isän käden vapisevan.
— Voi sinä jänishousu mieheksi, sanoi Kim, ja yksinpä jatkin nauroi häpeissään. — Minä olen parantanut tämän kauppias-paran. Hänen täytyy jättää voittonsa ja tilikirjansa ja istua tien vieressä kolme yötä päästäkseen vihamiehistään rauhaan. Tähdet ovat hänelle epäsuosiollisia.
— Kuta vähemmän koronkiskureita, sitä parempi, sanon minä. Mutta olkoon saddhu tai ei, pitää hänen maksaa kankaastani, joka on hänen hartioillaan.
— Vai niin? Mutta onhan tuo lapsi sylissäsi sinun omasi — määrätty jo polttoroviolle pari päivää sitten. Vielä on yksi asia jäljellä. Minä toimitin tämän taikatempun sinun läsnäollessasi, kun hätä oli suuri. Muutin hänen ulkomuotonsa ja sielunsa. Mutta jos sinä, Jullundurin mies, sattumalta muistat mitä olet nähnyt joko vanhempien joukossa kylän puun alla tai omassa kodissasi tai papin läsnäollessa, kun hän siunaa karjaasi, tulee peto härkiesi joukkoon ja tuli syttyy kattosi olkiin, rotat tulevat vilja-aittaasi ja jumalien kirous pelloillesi, niin että ne kuihtuvat askeleittesi jäljessä ja aurasi takana.
Tämä oli osa vanhaa kirousta, jonka Kim oli kuullut vanhalta fakiirilta Taksali-portin luona lapsuutensa päivinä. Eikä se menettänyt mitään nyt toistettuna.
— Lopeta jo, pyhä mies! Ole armollinen ja lopeta! huusi jat. — Älä kiroa perhettäni. En nähnyt mitään! En kuullut mitään! Minä olen sinun orjasi. — Ja hän kumartui tarttuakseen Kimin jalkaan, joka polki tahdikkaasti vaunun lattiaan.
— Mutta koska olet saanut luvan auttaa minua antamalla hyppysellisen jauhoa ja vähän oopiumia ja sellaista, jota olen suvainnut käyttää ihmeteossani, niin jumalat suovat sentään siunauksensa. — Ja hän antoi sen hänelle lopuksi, miehen suureksi iloksi. Siunauksen hän oli oppinut Lurgan sahibilta.
Laama tuijotti häneen silmälasiensa lävitse innokkaammin kuin oli seurannut naamioimispuuhaa.