— Hah haa, tunnetko hänen temppunsa? Hän oli jonkin aikaa opettajani. Meidän täytyy paljastaa sääresi. Tuhka parantaa haavoja. Sivelehän vielä.
— Olin kerran hänen ylpeytensä, mutta sinä olet melkein etevämpi.
Jumalat ovat armollisia meille? Anna minulle tuo.
Hän viittasi pieneen oopiumirasiaan jatin käärön rihkaman seassa. E 23 nielaisi pillereitä usean. — Ne ovat hyviä nälässä, pelossa ja vilustumisessa, ja ne tekevät silmätkin punaisiksi, selitti hän. — Nyt minulla on rohkeutta jatkaa peliä. Saddhun pihdit vain puuttuvat. Entä vanhat vaatteet?
Kim kääri ne kokoon ja työnsi pukunsa avariin poimuihin. Keltaisella savivärillä hän maalasi miehen sääret ja rinnan, tehden leveitä juovia jauhoilla, inkiväärillä ja tuhalla tahritulle pohjalle.
— Veritäplät vaatteissani riittävät saamaan sinut hirteen, veli.
— Saattaa olla niin, mutta ei niitä ole tarvis heittää ikkunasta…
Nyt on kaikki valmista. — Kimin ääni oli ihastuksesta vallan iloinen.
— Katsohan nyt, jat.
— Jumalat suojelevat meitä, — sanoi kamboo vaatteen peitosta, tullen esiin kuin puhveli pensaikosta. — Mutta — minne maratti on joutunut. Mitä olet tehnyt?
Kim oli käynyt Lurgan sahibin koulun eikä E 23 liioin ollut ammatissaan jäänyt huonoksi näyttelijäksi. Pelästyneen, aran kauppiaan sijasta lojui nurkassa puolialaston tuhkalla tahrittu, keltainen, pölytukkainen saddhu, pöhöttyneet silmät … oopiumi vaikuttaa nopeasti tyhjässä vatsassa … hävyttömästi ja eläimellisesti kiiluen. Mies istui jalat ristissä, kaulassansa Kimin ruskea rukousnauha ja hartioillaan kulunut kirjava riepu. Lapsi piilotti kasvonsa hämmästyneen isänsä poveen.
— Katsohan, pikku ruhtinaani! Me olemme noitien parissa, mutta eivät ne sinua vahingoita… Älä itke! Mitä hyötyä on lapsen parantamisesta, kun sen toisena päivänä pelästyttää kuoliaaksi?
— Lapsi tulee onnelliseksi elämässään. Hän on nähnyt suuren parannusihmeen. Lapsena ollessani tein savesta hevosia ja ihmisiä.