— Kuulkaas. Minulla on ajos sääressäni, huusi muuan keittiöpoika. —
Katsokaahan sitä!
— Mene tiehesi, huusi hakim. — Näinkö tässä talossa kohdellaan kunnioitettuja vieraita? Niinhän te kokoonnutte kuin puhvelihärät.
— Jos vain sahiba tietäisi…, sanoi Kim.
— Ai, ai! Tulkaa pois. He palvelevat vain emäntäämme. Kun nuoren shaitanin vatsatauti on parannettu, ehkäpä meidänkin raukkojen sallitaan…
— Emäntäsi elätti vaimosi silloin kun olit vankilassa, lyötyäsi rahanlainaajan pään puhki. Kuka uskaltaa puhua pahaa hänestä! — Vanha palvelija kierteli hurjasti valkeita viiksiään kuun valossa. — Minä olen vastuussa tämän talon kunniasta. Menkää, sanoi hän, työntäen käskyläisiään edellä.
Silloin sanoi hakim niin että huulet tuskin liikkuivat puhuessa: —
Mitenkä voitte, herra O'Hara? Olen iloinen saadessani taas tavata teitä.
Kimin käsi puristautui piipunvarren ympärille. Jossakin avoimella tiellä ollessaan hän ei ehkä olisi hämmästynyt, mutta tässä hiljaisessa suvannossa hän ei ollut odottanut tapaavansa Hurree babua. Sekin suututti häntä, että oli antanut pettää itsensä.
— Hah haa, hah haa. Minähän sanoin sinulle Lucknowissa … resurgam … että nousen ylös uudessa muodossa etkä sinä tunne minua. Kuinka paljosta löimmekään vetoa?
Hän pureskeli rauhallisesti kardemummansiemeniä, mutta hengitti rauhattomasti.
— Mutta miksi olet tullut tänne, babuji?