Hurree babu kannatti näitä mielipiteitä ihastuttavalla kohteliaisuudella, niin että laama nimitti häntä sivistyneeksi lääkäriksi. Hurree babu vastasi olevansa vain kokematon alottelija salatieteitten alalla, mutta ainakin hän tiesi, ja kiitti jumalia siitä, milloin hän oli mestarin läheisyydessä. Hänkin oli saanut käydä sahibien koulua, joissa eivät tule kysymykseen kustannukset, vieläpä Kalkuttan ylhäisissä saleissa. Hän oli kuitenkin ensimmäinen myöntämään, että maallisen viisauden yläpuolella oli suurempi viisaus — ylevä ja itsenäinen mietiskelyn taito.
Kim katsoi häntä kadehtien. Hurree babu, rasvainen, töykeä ja hermostunut, oli hävinnyt; poissa oli eilisillan rohdoskauppias. Sensijaan oli tässä sivistynyt, kohtelias, huomaavainen, kokenut ja oppinut mies, joka ammensi viisautta laaman huulilta.
Vanha nainen uskoi Kimille, että nämä oppineet puheet olivat hänelle käsittämättömiä. Hän halusi sellaisia taikakirjoituksia, joissa oli paljon mustetta, jonka voi liottaa veteen ja niellä ja siten päästä taudista. Mitäpä muuten jumalista olisi hyötyä? Hän piti naisista ja miehistä ja hän puhui heistä, pikku kuninkaistakin, joita oli ennen kohdannut, omasta nuoruudestaan ja kauneudestaan, pantterien hävityksistä ja aasialaisen rakkauden omituisuuksista, veronkannosta, vuokrankiskonnasta, hautajaisista, vävystänsä, viittauksilla, joita oli helppo seurata … lapsenhoidosta ja nykyisestä häveliäisyyden puutteesta. Ja Kim, jota yhtä paljon huvitti tämän maailman elämä kuin vanhusta sen jättäminen, istui permannolla jalat pukunsa alla ristissä ja kuunteli kaikkea, jolla aikaa laama kumosi Hurree babun esittämät ruumiinparannusteoriat yhden toisensa perästä.
Puolen päivän aikaan babu sitoi selkäänsä messinkihelaisen lääkearkkunsa, otti kiiltonahkaiset juhlakenkänsä toiseen käteensä, sinivalkoisen kirjavan päivänvarjonsa toiseen ja lähti matkalle pohjoiseen päin, Dooniin, jossa hän sanoi eräiden sen paikkakunnan pikkukuninkaiden häntä odottavan.
— Me lähdemme sitten, kun ilta käy viileäksi, chela, sanoi laama. — Tuo tohtori, joka on oppinut sekä lääketieteessä että käyttäytymistavoissa, vakuuttaa, että ihmiset alempana vuoristossa ovat hurskaita ja anteliaita sekä hyvin halukkaita saamaan opettajan. Hyvin lyhyen matkan perästä vakuuttaa hakim meidän tulevan seutuun, jossa on raitista ilmaa ja havupuiden tuoksua.
— Menettekö vuoristoon? Ja Kulun tietäkö? Vai kuinka onnelliset! huudahti vanha nainen. — Jollen minä olisi niin kiinni tämän talouden hoidossa, ottaisin kantotuolini… Mutta se olisi häpeämätöntä, ja minun hyvä maineeni turmeltuisi. Hohoo, kyllähän minä sen tien tunnen — tunnen joka askeleen. Siellä tapaatte kaikkialla armeliaita ihmisiä — ei kielletä mitään hyvännäköisiltä ihmisiltä. Minä käsken varustaa teille evästä. Tarvitsetteko palvelijan saattamaan teitä matkalla? Eikö? No, ainakin annan keittää teille hyvää ruokaa.
— Kuinka jalo nainen onkaan tämä sahiba, sanoi valkopartainen urya, kun keittiön puolella nousi aika melu. — Hän ei milloinkaan ole unohtanut ystäviään enempää kuin vihamiehiäänkään. Ja kuinka hän osaakaan keittää ruokaa. — Hän silitteli ohutta vatsaansa.
Heille pantiin matkaan leipää, makeisia, kylmää lintupaistia ynnä riisiä ja luumuja, niin että Kim oli kuormitettu kuin muuli.
— Minä olen vanha ja raihnainen, sanoi vanha nainen. — Ei kukaan rakasta minua enää. Eipä edes kunnioitakaan — mutta harvoja on minun vertaisiani, kun jumalien avulla käyn keittoastioihini käsiksi. Tulkaa pian jälleen, te hyvät ihmiset. Sinä pyhä mies ja oppilas, tulkaa jälleen. Huone on aina valmis. Olette tervetulleet… Naiset seuraavat sinun chelaasi liian julkisesti. Minä tunnen Kulun naiset. Pidä varasi, chela, ettei hän jätä sinua, kun tuntee vuoristonsa tuoksut jälleen… Hai! Älä kaada riisiastiaa… Jätä siunauksesi meidän taloomme, pyhä mies, ja anna anteeksi palvelijallesi hänen typeryytensä.
Hän pyyhki punottavia silmiään huntunsa liepeellä ja imeskeli itkuaan.