— Hyvin hartaasti.
— Sellainen täytyy sitten kirjoittaa, muuten hän särkee korvani valituksillaan. Laama etsi kynäkotelonsa.
— Täällä tasangolla, sanoi Kim, — on aina liian paljon ihmisiä.
Siellä vuoristossa on luullakseni vähemmän.
— Oi sitä vuoristoa ja vuoriston lunta! — Laama repäisi pienen paperiliuskan, joka sopi panna amulettiin. — Mutta mitä sinä tiedät vuoristosta?
— Sehän on sangen lähellä. — Kim avasi oven ja katseli Himalajan pitkää sulavapiirteistä selännettä, jota aamuaurinko kultasi. — Paitsi sahibin puvussa en ole jalallanikaan astunut sinne.
Laama haisteli tuulta mietteissään.
— Jos lähdemme pohjoiseen päin, Kim asetti näin kysymyksensä nousevalle auringolle, — eikö keskipäivän kuumuutta voisi välttää kulkemalla ainakin alemmilla kukkuloilla?… Onko taika valmis, pyhä mies?
— Olen kirjoittanut seitsemän tuhman paholaisen nimeä, joista yksikään ei ole edes tomuhiukkasen arvoinen. Siten hullut naiset viettelevät meitä Tieltä!
Hurree babu tuli esiin kyyhkyslakan takaa, puhdistaen hampaitansa erityisen huomattavilla eleillä. Seistessään siinä lihavana, suurivatsaisena, paksuniskaisena ja puhuen syvällä äänellä hän ei tosiaankaan näyttänyt "pelkurilta". Kim viittasi melkein huomaamatta, että asiat kävivät hyvään suuntaan. Ja suoritettuaan siistimisensä tuli Hurree babu mairittelevalla kielellä osoittamaan kunnioitustaan laamalle.
He aterioivat tietenkin erikseen, ja sen jälkeen vanha nainen, enemmän tai vähemmän pysytellen ikkunan uutimen takana, huomautti jälleen tuosta tärkeästä pienen pojan vatsataudista, joka oli aiheutunut raa'asta mangosta. Laaman tiedot lääketieteessä olivat pääasiassa sympateettista laatua. Hän uskoi, että mustan hevosen lanta tulikivellä sekoitettuna ja käärmeen nahassa säilytettynä oli hyvä lääke koleraa vastaan, mutta siinäkin innostutti häntä enemmän vertauskuva kuin tiede.