— Sehän on luomistyön tulos ehkäpä välttämättömyyden pakosta, mutta kaikesta huolimatta jää kysymys, mitä siitä on hyötyä. Minä olen tosiaan aika pelkuri! Muistan kerran kun he aikoivat ottaa henkeni jossakin Lhassan tiellä (en minä koskaan Lhassaan asti ehtinyt). Minä istuin ja itkin, herra O'Hara, odottaen kiinalaista kidutusta. En luule, että nuo kaksi miestä minua kiduttaisivat, mutta haluaisin joka tapauksessa hankkia eurooppalaista apua tarvittaessa. — Hän yski ja sylkäisi kardemumman suustansa. — Tämä on vain yksityinen ehdotus, johon voit sanoa: "Ei babu." Jollet ole aivan tärkeissä toimissa tuon vanhan miehen seurassa, niin voisit ehkä jollakin tavoin vapautua hänestä; ehkä minä saisin muutetuksi hänen aikeensa. Mielelläni näkisin, että olisit virkakosketuksessa kanssani, kunnes löydän nuo urheilevat vakoojat. Minulla on suuret käsitykset sinusta sen jälkeen kun tapasin ystäväni Delhissä. Ja sitten mainitsen sinun nimesi virallisessa selostuksessani, kun asia on valmis. Siitä tulee melkoinen töyhtö hattuusi. Ja siinä syy, miksi tulin.
— Hm! Juttusi loppuosa saattaa olla totta, mutta miten sen alkupään lienee?
— Noistako viidestä kuninkaasta? Kyllä siinä on totta. Paljon enemmän kuin voit aavistaakaan, sanoi Hurree vakavasti. — Tuletko siis, vai?… Minä lähden täältä suoraan Dooniin. Siellä on hyvin reheviä vainioita ja kukkaisia niittyjä. Sitten lähden Mussooriin, vanhaan hyvään Mussoorie Pahariin, kuten herrat ja naiset sanovat, ja sieltä Ramporin kautta Chiniin. Se on ainoa tie, jota myöten he voivat tulla. En haluaisi odotella kylmässä, mutta siitä huolimatta täytyy. Tahdon seurata heitä Simlaan. Näetkös, toinen heistä on ranskalainen, ja minä osaan ranskaa vielä sangen hyvin. Chandernagoressa on senkielisiä ystäviäni.
— Hän olisi hyvin iloinen saadessaan nähdä vuoriston jälleen, sanoi Kim mietiskellen. — Kaikki hänen puhelunsa näinä kymmenenä päivänä on enimmiten koskenut sitä. Jos lähtisimme yhdessä…
— Sekin käy laatuun. Me voimme olla aivan tuntemattomia matkalla, jos laama pitää sitä parempana. Minä menen neljä tai viisi mailia edellä, hiljalleen, Hurreella ei ole mitään kiirettä, ja te tulette jäljessä. Meillä on runsaasti aikaa. Nuo miehet vehkeilevät, tarkastelevat ja tekevät tietenkin karttoja. Minä lähden huomenna, ja te voitte lähteä seuraavana aamuna, jos tahdotte. Saatte ajatella asiaa aamuun saakka, vaikka nythän on melkein aamu.
Hän haukotteli mahtavasti ja lähti kompuroimaan makuupaikallensa. Mutta Kim nukkui vähän, ja hänen ajatuksensa liikkuivat tähän tapaan, koko ajan hindukielellä:
— Syystäpä kyllä on peliä sanottu suureksi. Olin neljä päivää keittiöpoikana Quettassa ja palvelin sen miehen vaimoa, jonka kirjan sitten varastin. Ja sekin kuului suureen peliin! Etelästä, Jumala tietää kuinka kaukaa, tuli maratti, pelaten suurta peliä henkensä kaupalla. Nyt minun on mentävä samoilla asioilla kauas pohjoiseen pelaten suurta peliä. Sehän sujuu kuin sukkula koko Intian läpi, ja minun osani ja huvitukseni (hän hymyili pimeässä) on kaikki laaman ansiota. Onhan siinä tosin Mahbub Alin ja Creighton sahibinkin ansiota, mutta etupäässä kuitenkin pyhän miehen. Hän on oikeassa. Tämä on suuri ja ihmeellinen maailma, ja minä olen Kim … Kim … Kim … yksinäni … ihan yksin kaiken sen keskellä. Mutta minä haluan nähdä noita muukalaisia mittauskojeineen ja ketjuineen…
— Mikä oli tulos eilisillan väittelystä? kysyi laama aamurukouksensa perästä.
— Tapasin vaeltavan lääkkeiden myyjän, sahiban seuralaisen. Hänet sain lähtemään sekä pyynnöillä että järkisyillä ja näytin toteen, että meidän taikakeinomme ovat arvokkaampia kuin hänen pelkät värjätyt vesilääkkeensä.
— Voi, minun taikakeinoni! Vieläkö tuo hurskas nainen vaatii uutta?