— Riennä takaisin kantajien luokse, kuiskasi babu hänelle. — Heillä
on tavarat. Paperit ovat punaisessa kiltassa, mutta tarkasta kaikki.
Ota heidän paperinsa ja varsinkin musarla (kuninkaan kirje). Riennä!
Toinen mies tulee!
Kim syöksähti ylöspäin. Revolverin luoti kimmahti kalliosta hänen vieressään, ja hän kyyristyi kuin metsäkana.
— Jos ammutte, huusi Hurree, — tulevat he alas ja tappavat meidät.
Minä olen pelastanut toverinne, herra. Tämä on hyvin vaarallista.
— Hitto vieköön, Kim ajatteli ääneensä englanniksi. — Tämä on kova paikka, mutta luulenpa, että tämä on itsepuolustusta. — Kim koetteli povessaan Mahbubin lahjaa ja epäröiden — hän ei ollut käyttänyt pientä pyssyänsä muuta kuin ampuakseen eräitä koelaukauksia Bikaner-erämaassa — veti liipaisinta.
— Mitä sanoinkaan, herra! Babu tuntui itkevän. — Tulkaa tänne auttamaan. Me olemme kaikki kolme suuressa pulassa.
Ampuminen lakkasi. Kuului kompuroivia liikkeitä, ja Kim riensi hämärissä noituen kuin kissa tai raaka sotilas.
— Haavoittivatko he sinua, chela? kuului laaman ääni ylempää.
— Eivät. Entä sinua? — Kim tunkeutui pihkaiseen männikköön.
— Olen vahingoittumaton, lähdetään pois. Seuraamme näitä miehiä
Shamleghin lumirajalle.
— Mutta emme ennenkuin olemme tehneet oikeutta, huusi ääni. — Minulla on sahibien pyssyt … kaikki neljä. Menkäämme alaspäin.