— Eipä ole yhtäkään oikean elämän sääntöä, jota näissä junissa ei rikottaisi, sanoi koronkiskuri huuliaan muikistaen.
— Me istumme esimerkiksi kaikenkarvaisten kastilaisten ja kansojen vieressä.
— Niin ja vieläpä häpeämättömimpäin rinnalla, sanoi äskeinen vaimo katsellen vihaisesti Amritsarin tyttöä, joka taas puolestaan ihaili nuorta sotilasta.
— Sanoinhan, että meidän olisi pitänyt mennä rattailla, sanoi hänen miehensä, — ja siten olisimme säästäneet rahaakin.
— Niin … ja sitten kuluttaneet kaksi vertaa ruokaa matkan varrella.
Siitähän on jo puhuttu kymmenentuhatta kertaa.
— Niinpä kyllä, ja kymmenellätuhannella kielellä, — mutisi mies.
— Jumalat auttakoot meitä vaimo-parkoja, jollemme saisi puhuakaan.
Ohhoh! Hän on niitä, jotka eivät saa katsoa eikä puhutella naista. —
Sillä laama, jota hänen Sääntönsä kielsi, ei ollut kiinnittänyt naiseen
vähintäkään huomiota. — Ja hänen oppilaansa lienee samanlainen?
— Eipä suinkaan, äiti, sanoi Kim reippaasti. — Ei ainakaan, jos nainen on hyvän näköinen ja armelias nälkäistä kohtaan.
— Se oli kerjäläisen vastaus, sanoi sikhiläinen nauraen. — Siitä sait, sisar! — Kim oli ojentanut kätensä pyytääkseen.
— Entä minne aiot mennä? kysyi nainen antaen hänelle puolikkaan leipää likaisesta kääröstä.