— Ei täällä ole edes hiirelle tilaa, kirkui hyvinvoivan maanviljelijän vaimo, hindulainen jat äveriäästä Jullundurista. Yöjunissa ei pidetä niin tarkkaa vaaria kuin päiväjunissa, joissa eri sukupuolet tarkoin pannaan eri vaunuihin.
— Oh, poikani äiti, voimmehan tehdä tilaa, sanoi hänen siniturbaaninen miehensä. — Ota lapsi syliisi. Sehän on pyhä mies, etkö näe?
— Ja sylissäni on seitsemänkymmentä kertaa seitsemän myttyä! Miksi et pyydä häntä istumaan syliini, häpeämätön? Sellaisiahan miehet aina ovat! — Hän katseli ympärilleen saadakseen kannatusta. Ikkunan lähellä istuva amritsarilainen naikkonen tuhahti harsonsa takaa.
— Sisään, sisään! huusi lihava hindulainen koronkiskuri puristaen vaatteeseen käärittyä tilikirjaa kainaloonsa. Viekkaasti hymyillen lisäsi hän: — On hyvä olla ystävällinen köyhiä kohtaan.
— Kyllä kai, kun saa seitsemän prosenttia kuukaudessa ja vielä syntymättömänkin vasikan pantiksi, sanoi nuori dogralainen sotilas, joka oli menossa kotiin lomalle; kaikki yhtyivät nauruun.
— Meneekö juna Benaresiin? kysyi laama.
— Tietysti. Miksi muutoin olisimme tänne tulleet? Mene sisään, muutoin jäämme tänne, huusi Kim.
— Katsos! kirkui Amritsarin tyttö. — Hän ei ole koskaan ennen ollut junassa. Katsos vain!
— No, autetaan, sanoi maalainen ojentaen suuren ruskean kätensä ja vetäen hänet sisään. — Näin se käy, isä.
— Mutta … mutta … minä istun permannolla. On vastoin Sääntöä istua penkillä, sanoi laama. — Sitäpaitsi jalkani kangistuisivat.