— En, sanoi hän melkein ankarasti. — Enhän minä ole koira enkä käärme, jotta purisin, kun olen oppinut rakastamaan.
— Sinä ole liian lempeä minulle.
— Enpä sitäkään. Olen toimittanut yhden asian kysymättä sinulta. Olen lähettänyt sanan Kulun naiselle sen naisen välityksellä, joka antoi tänä aamuna vuohenmaitoa, ja ilmoitin, että olet vähän väsynyt ja tarvitsisit kantovuoteen. Minua pahoittaa, etten lähettänyt sanaa jo Dooniin saapuessamme. Me odotamme tässä, kunnes kantovuode saapuu.
— Minä olen tyytyväinen. Sillä naisella on kultainen sydän, niinkuin sanoit, mutta hän on lörpöttelijä — aikamoinen lörpöttelijä.
— Hän ei väsytä sinua, siitä olen pitänyt huolta. Pyhä mies, minun sydämeni on hyvin raskas monien huolimattomuuksien vuoksi sinua kohtaan. — Hysteerinen nyyhkytys nousi hänen kurkkuunsa. — Minä olen vienyt sinua liian pitkälle enkä aina ole hankkinut sinulle hyvää ruokaa. En ole myöskään välittänyt kuumuudesta ja olen puhellut ihmisten kanssa tien varrella jättäen sinut yksiksesi… Minä olen … minä olen … Hai mai! Mutta minä rakastan sinua… Ja nyt se on liian myöhäistä… Minä olin vain lapsi… Oi miksi en ollut mies! — Väsymyksen ja ponnistuksen näännyttämänä vaipui Kim laaman jalkoihin ja nyyhkytti siinä.
— Mitä tämä puhe on? sanoi vanha mies lempeästi. — Sinä et ole milloinkaan rahtuistakaan poikennut kuuliaisuuden tieltä. Laiminlyönytkö minut? Lapsi parka, olen nojannut sinun voimiisi niinkuin vanha puu nojautuu muuriin. Ja päivä päivältä, aina Shamleghista alkaen, olen sinusta voimaa imenyt. Siitä syystä, eikä minkään sinun oman syntisi vuoksi, olet sinä väsynyt. Nyt viheliäinen ja tuhma ruumis ilmaisee itsensä. Se ei ole voitokas sielu. Älä ole milläsikään! Ainakin voit lopulta tuntea ne pahat henget, joita vastaan sinun on taisteltava. Ne ovat kaikki maasta kotoisin … harhanäyn aiheuttamia. Me palaamme Kulun naisen luo. Hän saavuttaa ansiota antaessaan suojaa meille ja varsinkin hoitaessaan minua. Sinä saat olla vapaana, kunnes voimasi palaavat. Olin aivan unohtanut tyhmän ruumiin. Jos jotakin on moitittava, niin minua juuri. Mutta me olemme liian lähellä vapautuksen porttia välittääksemme sellaisesta. Minä voisin sinua ylistää, mutta mitäpä siitäkään olisi? Pienen ajan kuluttua me olemme jo kaikkien tarpeitten ulkopuolella.
Ja niin hän hyväili ja lohdutti Kimiä puhellen viisaita sanoja ja vakavia opetuksia vähän ymmärtämästämme eläimestä, aineellisesta ruumiistamme, joka, ollen vain harhanäky, on olevinaan yhtä tärkeä kuin sielukin ja siten pimittää Tietä sekä suunnattomasti lisää tarpeettomia vaivoja.
— Hai hai! Puhukaamme Kulun naisesta. Luuletko hänen vielä pyytävän jotakin taikaa tyttärensä pojille? Kun minä olin nuori mies, hyvin kauan aikaa sitten, vaivasivat minua sentapaiset harhanäyt ja eräät muut, ja minä menin luostarin johtajan luokse, joka oli pyhä mies ja totuuden etsijä, vaikka en sitä tiennyt. Istuhan ja kuuntele, sinä sieluni ystävä. Näin hän puhui: "Chela, pane mieleesi, maailmassa on paljon valheita ja monta valehtelijaa. Mutta sen suurempia valehtelijoita ei ole kuin meidän ruumiimme, lukuunottamatta ruumiimme haluja." Ajatellen näitä olin tyydytetty, ja suuresti ystävällisenä hän tarjosi minulle teetä. Salli minun nytkin saada teetä, sillä minä olen janoinen.
Nauraen kyyneliensäkin välissä Kim suuteli laaman jalkoja ja ryhtyi valmistamaan teetä.
— Sinä nojaat minuun, pyhä mies, mutta minä nojaan sinuun muissa asioissa. Tiedätkö siitä?