* * * * *
He kulkivat vain muutaman mailin päivässä tästä lähtien, ja Kimin piti sekä tukea laamaa että kantaa raskasta eväsvasua, jossa oli kirjoja, ja lisäksi papereita povellansa ja hoitaa jokapäiväisen elämän yksityiskohtia. Hän kerjäili aamusilla, levitti vaipan, missä laama saisi mietiskellä, piti hänen väsynyttä päätänsä polvellansa keskipäivän kuumuuden aikana, karkotellen kärpäsiä, niin että käsivartta pakotti, kerjäsi taas illalla ja pesi laaman jalat, ja palkinnoksi tämä lupasi hänelle vapautuksen — tänään, huomenna tai viimeistään kolmantena päivänä.
— Eipä milloinkaan ole sellaista oppilasta ollut. Ihmettelen silloin tällöin, hoitiko Ananda uskollisemmin mestariamme. Ja sinäkö olet sahib? Kun minä olin mies, kauan aikaa sitten, unohdin sen. Nyt katselen sinua usein, ja aina muistan, että sinä olet sahib. Se on merkillistä.
— Sinähän olet sanonut, ettei ole eroa mustan eikä valkoisen välillä.
Miksi kiusaat minua tällä puheella, pyhä mies? Anna minun hieroa
toistakin jalkaasi. Sellainen puhe vaivaa minua. Minä e n ole sahib.
Minä olen vain chelasi, ja pääni on raskas hartioillani.
— Olehan kärsivällinen! Me saavutamme pian vapautuksen. Sitten sinä ja minä tuon virran toisella rannalla katsomme entistä elämäämme niinkuin vuoristossa näimme päivänmatkat jäljessämme. Ehkäpä minäkin kerran olin sahib.
— Ei mikään sahib milloinkaan ole ollut sinun kaltaisesi, sen vannon.
— Olen varma siitä, että Ihmeitten talon kuvien hoitaja oli entisessä elämässään ollut hyvin viisas luostarinjohtaja. Mutta eivät hänenkään silmälasinsa enää auta silmiäni näkemään. Varjot kaihtivat niitä, kun tahdon tarkasti katsella. No, ei sillä väliä, mehän tunnemme raihnaisen ruumiimme vehkeet, varjo vaihtuu toiseen. Minä olen vielä ajan ja paikallisuuden harhanäyn vallassa. Kuinka pitkän matkan olemme tänään ruumiillisesti kulkeneet?
— Ehkäpä puoli kosia. — Kolmeneljännestä mailia oli ehditty, ja sekin hyvin työläästi.
— Puoli kosia, ja minä kuljin kymmenentuhatta hengessäni. Kuinka nämä hyödyttömät asiat meitä vaivaavatkaan ja kiusaavat. — Hän katseli läpikuultavaa kättänsä, jossa rukousnauhakin tuntui painavalta. — Chela, etkö milloinkaan toivo saavasi luopua minusta?
Kim ajatteli öljykangaskääryä ja eväsvasussa olevia kirjoja. Jospa joku luotettava henkilö ottaisi vain ne, saisi tuo suuri peli jatkua hänen puolestaan miten tahansa. Hän tunsi väsymystä, ja hänen päätänsä pakotti, ja syvältä aiheutuva yskä painosti häntä.