— Olen nukkunut sata vuotta. Missä…? Pyhä mies, oletko sinä ollut täällä kauan? Minä lähdin katsomaan sinua, mutta (hän nauroi unisena) nukuin matkalla. Nyt voin hyvin. Oletko syönyt? Lähdetään taloon. Siitä on monta päivää, kun palvelin sinua. Onko sahiba antanut sinulle riittävästi ruokaa? Kuka on hieronut jalkojasi? Mitenkä on terveytesi … miten vatsa ja niska ja korvien suhina?
— Kaikki on mennyt. Etkö sinä tiedä?
— En tiedä mitään, paitsi etten ole nähnyt sinua hirveän pitkään aikaan. Mitä minun pitäisi tietää?
— Onpa ihmeellistä, ettet saanut tietoa siitä, vaikka ajatukseni koko ajan suuntautuivat sinuun.
Pitkä keltainen käsi ojentui käskevästi. Kim veti jalkansa kuuliaisena viittansa peittoon.
— Kuule minua! Minä tuon uutisia! Etsiminen on päättynyt. Nyt tulee palkinto… Näin. Kun olimme vuoristossa, turvauduin sinun voimaasi, kunnes nuori oksa taipui ja melkein taittui. Palattuamme vuoristosta olin huolissani sinun puolestasi ja murehdin muitakin asioita sydämessäni. Sieluni haaksi kulki ilman päämäärää. En voinut nähdä Olevaisuuden syytä. Senvuoksi annoin sinut tuon hyvän naisen hoitoon. En nauttinut mitään ruokaa enkä juonut vettä. Mutta vieläkään en nähnyt Tietä. He tahtoivat pakottaa minut ottamaan ruokaa ja huusivat oveni takana. Senpä vuoksi muutin asumaan puun onkaloon. En vieläkään ottanut ruokaa enkä vettä. Istuin mietiskellen kaksi päivää ja kaksi yötä irrottaen mieleni kaikesta ja hengittäen säädetyllä tavalla… Toisena yönä — niin, suuri oli palkintoni — vapautui viisas sieluni tyhmästä ruumiista. Tätä en ollut milloinkaan ennen saavuttanut, vaikka olin ollut sitä lähellä. Ajatteleppa, mikä ihme.
— Tosiaankin ihme! Kaksi päivää ja kaksi yötä ruuatta. Missä sahiba oli? jupisi Kim.
— Niin, sieluni vapautui ja liitäen kuin kotka ei nähnyt enää Teshoo laamaa eikä ketään muutakaan. Niinkuin vesipisara kiertää takaisin veteen, niin minunkin sieluni liihotti takaisin Suuren Sielun yhteyteen, joka on kaiken yläpuolella. Sillä hetkellä näin sisäiseen katseluun vaipuneena koko Intian Ceylonista vuoristoon ja omaan Such-zenin vuoristooni saakka, näin kylät kaikki yht'aikaa ja yhdessä paikassa, sillä ne olivat sielussani. Silloin tiesin, että sieluni oli päässyt ajan ja paikan ja asioiden harhanäystä vapaaksi, ja silloin tiesin olevani vapaa.
— Näin sinun makaavan vuoteellasi ja näin myöskin sinun putoavan vuoren rinnettä epäjumalan palvelijan kanssa, kaikki yhdellä kertaa yhdessä paikassa, sielussani, joka oli tullut, kuten sanoin, kosketukseen Suuren Sielun kanssa. Näin myöskin Teshoo laaman ruumiin maassa ja daccalaisen hakimin polvistuvan hänen vieressään huutaen hänen korvaansa. Sitten sieluni oli aivan yksin enkä nähnyt mitään, sillä kaikki asiat olivat minun, kun olin saavuttanut Suuren Sielun. Ja minä mietin tuhannen tuhatta vuotta, ilman intohimoa ja täydellisesti ymmärtäen asioiden alkusyyn. Sitten kuului ääni: "Mitä pojalle tapahtuu, jos olet kuollut?" Ja silloin sääli sinua kohtaan horjutti minut jälleen ja sanoin: "Minä palaan vielä chelani luo, jottei hän kadottaisi Tietä."
Ja silloin sieluni, joka on Teshoo laaman sielu, jälleen irrottautui Suuresta Sielusta. Ja silloin ääni huusi: "Virta! Käy virralle!" Ja minä katselin maailmaa, joka oli entisensä kaltainen, ja selvästi näin Vasaman virran jalkojeni juuressa, ja niinkuin kotka vapaaksi päästyään riensin virralle. Minä panin syrjään kaikki maailman asiat sinun tähtesi. Näin virran allani, ja astuessani siihen sen vedet peittivät minut, ja katso, olin jälleen Teshoo laaman ruumiissa, mutta vapaana synnistä, ja Daccan hakim nosti pääni virran vedestä. Virta on täällä! Se on tuon mango-lehdon takana — juuri täällä!