— Ei. Rangaistusretkikunta. Kun on sidottu edeltäjänsä toimista…
— Mutta C 25 on saattanut valehdella.
— Hän varmistaa toisen ilmoituksen. Itse asiassa he ovat näyttäneet aikomuksensa jo puoli vuotta sitten. Mutta Devenish tahtoi säilyttää rauhan, ja sitä he tietysti käyttivät voimistuakseen. Lähettäkää sähkeet heti — uusin salakirjaimin, ei vanhoin — minun ja Whartonin käyttämin. Luulen, ettei meidän tarvitse antaa naisten odottaa enempää. Voimme loput järjestää sikaareja poltellessamme. Arvelinkin tällaista olevan tulossa. Se on vain rangaistusretkikunta — eikä sota.
Kun saattomies poistui, ryömi Kim huoneen taakse, mistä hän Lahoren-aikuisten kokemustensa nojalla toivoi saavansa ruokaa — ja tietoja. Keittiö oli täynnä touhukkaita palveluspoikia, joista yksi potkaisi häntä.
— Ai, sanoi Kim ollen itkevinään. — Minä vain aioin pestä astioita, jos saisin ruokaa.
— Koko Umballa on samalla asialla. Mene tiehesi. Nyt viedään liemi sisään. Luuletko, että me, jotka palvelemme Creighton sahibia, tarvitsemme vieraita keittiöpoikia avuksemme aterioita valmistamaan?
— Mutta onhan nyt oikein suuret illalliset, — sanoi Kim, katsellen lautasia.
— Kummakos se on. Illan kunniavieras ei olekaan kukaan muu kuin itse
Jang-i-Lat sahib (ylipäällikkö).
— Hoo! sanoi Kim, aivan täsmällisesti ääntäen hindulaisten ihmetyshuudahduksen. Hän oli saanut tietää, mitä halusikin, ja kun keittiöpoika kääntyi poispäin, livahti hän tiehensä.
— Ja kaikki touhu, sanoi hän itsekseen, ajatellen tapansa mukaan hindukielellä, — muka hevosen sukutaulun vuoksi! Mahbub Alin olisi pitänyt tulla minulta oppimaan hiukan valehtelemisen taitoa. Kun ennen kuljetin sanaa, koski se aina naisia. Nyt ovat miehet kysymyksessä. Sitä parempi. Se pitkä mies sanoi lähettävänsä suuren armeijan rankaisemaan jotakuta … jossakin … sähke siitä lähetetään Pindiin ja Peshawuriin. Puhuttiin tykeistäkin. Jospa olisin ryöminyt lähemmäksi. Suuria uutisia!