Kim makasi litteänä vatsallaan melkein ulottuen koskettamaan isoihin pyöriin. Isäntä ja mustatukkainen vieras vaihtoivat pari sanaa keskenään.
— Tietysti, sir, sanoi nuori upseeri reippaasti, — kaikki muu saa odottaa, kun on kysymys hevosesta.
— Me emme viivy enempää kuin parikymmentä minuuttia, sanoi talon isäntä; — voittehan pitää seuraa ja huvittaa heitä sillä välin.
— Käskekää jonkun miehistä odottaa, sanoi pitkä muukalainen mennessään isännän kanssa pieneen huoneeseen, vaunujen samalla poistuessa. Kim näki heidän kumartuvan Mahbub Alin viestiä tutkimaan ja kuuli heidän äänensä: toinen puhui matalalla ja kunnioittavalla äänellä, toinen terävästi ja päättävästi.
— Ei ole kysymys viikoista, vaan päivistä … melkeinpä tunneista, sanoi vanhempi. — Olen odottanut sitä jo jonkin aikaa, mutta tämä — hän viittasi Mahbub Alin paperiin — ratkaisee sen. Grogan tulee tänne illallisille, eikö niin?
— Kyllä, sir, ja samoin Macklin.
— Hyvä on. Minä puhuttelen heitä. Asia esitetään neuvostolle, mutta tässä tapauksessa olemme oikeutettuja ryhtymään heti toimeen. Ilmoittakaa Pindin ja Peshawurin prikaateille. Tämä tärvelee kesälomat, mutta sitä ei voi auttaa. Sen olemme saaneet siitä, ettemme kukistaneet heitä perinpohjin jo alussa. Kahdeksantuhatta riittänee.
— Minkä verran tykistöä, sir?
— Siitä täytyy neuvotella Macklinin kanssa.
— Onko siis sota kysymyksessä?