— Ah! Kimin ääni oli yhä lempeämpi samalla kun hän taitteli lantakappaletta tuleen pannakseen. — Minun maassani tuollaista puhetta pidetään alkuna rakkauskuherteluun.
Kärkeän kimakka naurunkaklatus uutimien takaa innostutti vuoristolaisen uuteen hyökkäykseen.
— Eipä hullumpaa … eipä hullumpaa, sanoi Kim tyynesti. — Mutta varohan, veljeni, jottemme me … pane, merkille me … satu antamaan manausta sinulle. Sanonpa, että meidän manauksillamme on tapana tehota.
Uryat nauroivat. Vuorelainen hypähti uhkaavasti esiin, mutta laama kohotti äkkiä päätänsä, niin että hänen suuri päähineensä tuli täysin näkyviin Kimin äsken sytyttämän nuotion valossa.
— Mikä nyt on? kysyi hän.
Mies pysähtyi kuin kivettyneenä. — Minä … minä … pelastuin suuresta synnistä, änkytti hän.
— Tuo muukalainen on vihdoinkin tavannut itselleen papin, kuiskasi eräs alamaalaisista.
— Haa! Miksei sitä kerjäläispoikaa kuriteta? huusi vanha nainen.
Vuoristolainen peräytyi vaunujen luo ja kuiskasi jotakin uutimien väliin. Syntyi hetken hiljaisuus, sitten kuului matalaa puhetta.
Asiat käyvät hyvin, tuumaili Kim ollen olevinaan kuulematta ja näkemättä.