— Kuka tuo on?
— Erittäin pyhä vanhus. Hän tulee kaukaa. Tiibetistä.
— Mistä sieltä?
— Lumien takaa … hyvin etäisestä paikasta. Hän tuntee tähdet, laatii horoskooppeja ja tulkitsee syntymähetken taivaan merkkejä. Mutta hän ei tee sitä rahasta. Hän odottaa siitä ystävällisyyttä ja suurta armeliaisuutta. Minä olen hänen oppilaansa. Minua nimitetään myöskin Tähtien Ystäväksi.
— Sinä et ole vuorelainen.
— Kysy häneltä. Hän kertoo sinulle, että minut lähetettiin tähtien maailmasta opastamaan häntä toivioretkensä päähän.
— Hm. Pane merkille, nulikka, että minä olen vanha nainen, enkä aivan hupsu. Laamat minä tunnen, ja heitä minä kunnioitan, mutta sinä et ole mikään oikea chela sen enempää kuin tämä sormeni on vaunujen aisa. Sinä olet kastiton hindu … rohkea ja häpeämätön kerjäläinen, joka kaiketikin vain oman etusi vuoksi seuraat pyhää miestä.
— Emmekö kaikki koeta ansaita? — Kim muutti äänensävynsä vikkelästi samanlaiseksi kuin puhuttelijansakin haastelu oli muuttunut. — Minä olen kuullut (sen hän sanoi aivan umpimähkään) minä olen kuullut…
— Mitä sinä olet kuullut? tokaisi nainen sormellansa napauttaen.
— En mitään muistamisen arvoista, mutta jotakin basaarijuttua, joka tietenkin on valhetta … että nimittäin rajahit … mitättömät vuoristo-rajahit…