— Minä olen vain pyhän miehen oppilas. Kun hän on syönyt, ehkäpä hän tulee.
— Oh, sinua hävytöntä heittiötä! — Jalokivikoristeinen etusormi heristeli nuhtelevasti, mutta Kim kuuli siitä huolimatta vanhan naisen tyytyväisenä hytkähtävän.
— No, mitä asiaa koskee? kysyi Kim muuttaen sävynsä hivelevän luottavaiseksi, jollaista hän yleensä käytti hyvällä menestyksellä. — Tarvitaanko … tarvitaanko poikaa suvussasi? Puhu vapaasti, sillä me papit… (Tämä viimeinen oli opittu Taksali-portin fakiireilta.)
— Me papit! Sinä et ole vielä kyllin vanha ollaksesi… Hän keskeytti pilapuheen naurulla. — Usko minua, me naiset, oi pappi, ajattelemme joskus muitakin asioita kuin poikia. Sitäpaitsi on tyttäreni jo lahjoittanut miehellensä pojan.
— Kaksi nuolta viinessä on parempi kuin yksi, ja kolme pätee yhä enemmän. — Kim yskäisi miettivästi sananparren ponneksi ja loi katseensa hienotunteisesti alas.
— Totta kyllä. Mutta kenties se tulee. Noista alamaan bramiineista ei tosin ole mitään hyötyä. Lähetin heille lahjoja ja rahoja ja uudelleen lahjoja, ja he ennustivat kyllä.
— Ah, lausui Kim äärettömän halveksivasti, venytellen, — he ennustivat! — Ammattiprofeetta ei olisi voinut paremmin ilmaista ylemmyyttä.
— Ja vasta sitten kun muistin omat jumalani, tulivat rukoukseni kuulluiksi. Valitsin otollisen hetken ja … kenties tuo pyhä mies on kuullut Lung-Chon luostarin esimiehestä. Hänelle kerroin asiani, ja katsos, aikanaan tapahtui kaikki niinkuin olin toivonut. Tyttäreni pojan isän luona oleva bramiini on siitä asti sanonut, että se tapahtui hänen rukouksiensa ansiosta … ja se on pikku erehdys, kuten hänelle selitän, jahka pääsemme matkan perille. Sitten lähden Buddh-Gayaan shraddha-toimitukselle lasteni isän puolesta.
— Sinne mekin menemme.
— Sehän on kaksin verroin hyväenteinen sattuma, piipitti vanha nainen.
— Ainakin toinen poika!