— Kuules, koko maailman ystävä! — Laama oli havahtunut ja aivan kuin vieraassa paikassa unestaan herännyt lapsi huusi Kimiä.
— Minä tulen! Minä tulen, pyhä mies! — Hän syöksähti nuotion ääreen, missä tapasi laaman jo lukuisain ruoka-astioiden ympäröimänä ja vuoristolaiset silminnähtävästi jumaloimassa häntä, jotavastoin etelän miehet katselivat häntä hyvin happamesti.
— Menkää tiehenne! Poistukaa! huusi Kim. — Aterioitsemmeko me julkisesti niinkuin koirat? — He illastivat hiljaisuudessa kumpikin taholleen kääntyen, ja lopuksi Kim sytytti omatekoisen savukkeen.
— Enkö ole satakin kertaa sanonut, että etelänmaa on hyvä maa! Tuossa on hyveellinen ja ylhäinen vuoristoruhtinaan leski toivioretkellä, kuten hän sanoo, Buddh-Gayaan. Hän se lähetti nämä ruuat, ja kun olet levähtänyt, tahtoisi hän puhutella sinua.
— Onko tämäkin sinun työtäsi? — Laama otti aimo siemauksen nuuskaa rasiastansa.
— Kukapa muu olisi pitänyt sinusta huolta siitä asti kuin ihmeellinen matkamme alkoi? — Kimin silmät loistivat, kun hän puhalteli kitkerää savua sieraimistansa ja ojentui tomuiselle ruoholle. — Olenko lyönyt laimin mukavuuksiasi, pyhä mies?
— Tulkoon siunaus ylitsesi! — Laama taivutti päätänsä juhlallisesti. — Minä olen tavannut monta miestä pitkän elämäni aikana ja oppilaitakin useita. Mutta keneenkään ihmisten joukosta, jos sinäkin olet vaimosta syntynyt, en ole niin sydäntäni kiinnittänyt kuin sinuun … sinä olet aina ajatteleva ja huolehtiva, viisas ja kohtelias, mutta kuitenkin hieman pikku peikon kaltainen.
— Enkä minä ole milloinkaan nähnyt sellaista pappia kuin sinä olet. — Kim tarkasteli hyväntahtoisten keltaisten kasvojen ryppyjä. — Tuskin olemme kolmea päivää olleet yhdessä matkalla, ja minusta tuntuu kuin olisi jo kulunut sata vuotta.
— Kenties oli minulle jossakin edellisessä elämässä sallittu toimittaa sinulle jokin palvelus. Ehkäpä — hän hymyili — kirvotin sinut jostakin pyydyksestä tai saatuani sinut ongenkoukkuun, silloin kun en vielä ollut saanut valistusta, heitin sinut takaisin jokeen.
— Saattaa olla, myönsi Kim rauhallisesti. Hän oli kuullut tuollaista pohdintaa alinomaa, sellaistenkin suusta, joita englantilaiset eivät olisi pitäneet haaveilijoina. — No, tuota naista ajatellen, joka istuu vaunuissa, minä luulen hänen kaipaavan toista poikaa tyttärellensä.