Sitten hän kaikkien kuultavaksi kertoi pitkän jutun tietämättömästä nuoresta poliisista, joka oli häirinnyt erästä pientä vuoristoruhtinasta, hänen yhdeksättä serkkuaan, mitättömästä maa-asiasta, ja päätti juttunsa sanansutkauksella, joka ei suinkaan ollut hartauskirjallisuudesta otettu.
Sen jälkeen hänen ajatuksensa saivat toisen suunnan, ja hän pyysi erästä saattomiestä kysymään laamalta, eikö tämä tulisi vaunujen viereen keskustelemaan hänen kanssaan uskonnon asioista. Niinpä siis Kim jättäysi taemmaksi ja tyytyi pureskelemaan sokeriruokoansa. Tunnin tai pari laaman iso päähine häämötti kuin kuu tomupilvessä, ja kuulemastansa Kim saattoi päättää vanhan naisen itkevän.
Eräs alamaalaisista pyyteli vähän anteeksi eilisiltaista epäkohteliaisuuttaan, sanoen ettei hän milloinkaan ollut nähnyt valtiatartansa niin lempeämielisenä ja arvellen sen johtuvan vieraan papin läsnäolosta. Omasta puolestaan hän uskoi bramiineja, vaikka hän kaikkien alkuasukkaitten tavoin tunsi hyvin heidän viekkautensa ja ahneutensa. Siitä huolimatta, kun bramiinit vain kiusasivat hänen isäntänsä vaimon äitiä kerjuullansa ja kun tämä karkoitti heidät niin kiukkuisena, että he kirosivat koko seuruetta (mikä miehen mielestä oli todellisena syynä siihen, että toinen ulommista vetohäristä ontui ja että aisa katkesi edellisenä iltana), oli hän valmis hyväksymään minkä muun uskontokunnan papin hyvänsä, olipa se sitten Intiasta tai Intian ulkopuolelta.
Tähän Kim vastasi viisaasti nyökyttelemällä päätänsä ja pyysi miestä ottamaan huomioon, että laama ei huolinut rahasta sekä että hänen ja Kimin ruuasta aiheutuneet kustannukset tulisivat satakertaisesti korvatuiksi, kun karavaania tästedes seuraisi hyvä onni. Hän kertoi myös juttuja Lahoren kaupungista ja esitti pari laulua, jotka saivat keko saattueen nauramaan. Kimhän oli kaupunkilaisrotta, joka hyvin tunsi viimeiset muodissa olevat laulut — ne olivat enimmäkseen naisten sepittämiä — ja siksi hänellä oli ilmeinen etevämmyys noiden miesten keskessä, jotka olivat pienestä hedelmänviljelijäkylästä Saharunporen takaa, mutta hän antoi etevyytensä pikemmin tulla arvatuksi kuin selvästi sanotuksi.
Puolenpäivän aikaan he poikkesivat sivummalle murkinoimaan. Ateria oli hyvä ja runsas ja jaettiin puhtailla lehtilautasilla syrjässä tien tomusta. He antoivat tähteet eräille kerjäläisille, jotta kaikki säännöt siten tulisivat täytetyiksi. Sitten he istuutuivat pitkäksi aikaa nauttimaan tupakoimisesta. Vanha nainen oli vetäytynyt uutimiensa taakse, mutta otti hyvin vilkkaasti osaa keskusteluun, ja palvelusväki väitteli, jopa vastustelikin häntä, niinkuin yleensä Idässä on tapa. Nainen vertaili Kangran ja Kulun vuoriston raitista ilmaa ja petäjiä etelän tomuun ja mangopuihin, jutellen samassa pikku tarinan vanhoista paikallisjumalista miehensä alueen rajoilta, ja kesken kaiken hän alinomaa moitti tupakkaa, jota juuri silloin poltteli, sätti kaikkia bramiineja ja lopuksi peittelemättä puhui monista tulevista tyttärenpojistaan.
V
Taaskin lähti hidas laahustava jono liikkeelle, ja vanha nainen nukkui, kunnes he saavuttivat seuraavan pysähdyspaikan. Taival oli ollut sangen lyhyt, niin että vielä oli noin tunti aikaa auringonlaskuun, jonka vuoksi Kim alkoi etsiskellä jotakin huvituksen välinettä.
— Miksi et istu lepäämään? kysyi muuan saattomies. — Vain paholaiset ja englantilaiset kuljeskelevat syyttä suotta edestakaisin.
— Älä milloinkaan rupea paholaisen, apinan äläkä liioin pojan ystäväksi. Kukaan ei voi tietää, mitä he seuraavaksi työkseen tekevät, lisäsi joku hänen tovereistaan.
Kim kääntyi nyrpeästi selin heihin, sillä hän ei tahtonut enää kuulla vanhaa tarinaa siitä, kuinka paholainen leikki poikain kanssa ja katui kovasti sitä. Hän lähti vaeltelemaan umpimähkään.