"Kuka on tuo poika?" kysyi Cheyne Danilta, joka oli hyvin tottunut kaikenlaisiin kesävieraitten nimellä kulkevien pöllöpäiden kysymyksiin.
"Hän on jonkunlainen kansimatkustaja", kuului vastaus. "Me korjasimme hänet merestä ajelehtimasta matalikoilla. Hän sanoi pudonneensa jonkun höyrylaivan kannelta, missä hän oli matkustajana. Hän on nyt tulemassa kalastajaksi."
"Onko hän palkkansa arvoinen?"
"O-on. Isä, tämä mies tahtoo tietää, onko Harvey palkkansa arvoinen.
Ehkä haluaisitte käydä aluksella? Voimme laittaa tikapuut rouvalle."
"Se olisi minusta kyllä hyvin mieluista. Ei se ole vaarallista sinulle, äiti, ja saathan sitten nähdä omin silmin."
Vaimo, joka viikko sitten ei ollut jaksanut nostaa päätään, kapusi nyt alas tikapuita ja seisoi hämmästyneenä aluksen peräpuolessa kaikenlaisten köysien ja tavarain keskellä.
"Onko teillä jotain mielenkiintoa Harveyhin?" kysyi Disko.
"O-on, on kyllä."
"Hän on kelpo poika, ja tekee kernaasti aina niinkuin käsketään. Olette ehkä kuulleet kuinka löysimme hänet? Minä arvelen, että hänellä oli jonkinlaista hermoheikkoutta, taikka hän oli satuttanut päänsä johonkin, silloin kun korjasimme hänet alukseemme. Hän on kuitenkin nyt aivan selvinnyt siitä. Niin, tämä on kajuutta. Siellä on tosin tällä kertaa huononlainen järjestys, mutta käykää vain sisään katselemaan. Nuo ovat hänen numeroitaan tuossa kamiininpiipussa, mihin me tavallisesti merkitsemme paikanmääräyksemme."
"Nukkuiko hän täällä?" kysyi rouva Cheyne, istuen keltaiseksi maalatulla arkulla ja silmäillen epäjärjestyksessä olevia makuukojuja.