"Sitten hän putoaa taas mereen ja hukkuu", lausui äiti katkerasti.
"Me menemme katsomaan ja viskaamme hänelle köyden, jos niin käy. Et ole koskaan nähnyt hänen tekevän työtä leipäänsä ansaitakseen."
"Tuhmuuksia! Ikäänkuin kukaan vaatisikaan — —"
"Se mies, jolta hän saa palkkaa, vaatii sitä. Ja hän on mielestäni varsin oikeassa."
He kulkivat kalastajain öljytakkeja täynnä olevien myymälöiden välitse Wouvermanin telakalle, missä "Täällä Ollaan" keinui laituriin kiinnitettynä, matalikkolippu vielä liehuen mastossa ja kaikki miehet toimekkaina kuin majavat säteilevän kirkkaassa aamuvalossa. Disko seisoi isonluukun vieressä valvoen Manuelia, Penniä ja Salters-setää, jotka työskentelivät nostoköysien kimpussa. Dan vetäisi täytetyt korit kannelle, Pitkän Jackin ja Tom Plattin täyttäessä niitä ruumassa, ja Harvey seisoi muistikirja kädessä valvoen laivanomistajan etuja vaakamestarin vieressä laiturin reunalla.
"Valmis!" huusivat äänet ruumasta. "Vetäkää!" huusi Disko. "Hei!" sanoi Manuel. "Siin' on!" sanoi Dan heilauttaen koria. Sitten he kuulivat Harveyn äänen kirkkaana ja reippaana, kun hän tarkasti painoja.
Viimeiset kalat oli vihdoin punnittu, ja Harvey loikkasi kuuden jalan hyppäyksellä laiturin reunalta erääseen poikkiköyteen, koska se oli lyhin tie päästä ojentamaan Diskolle muistiinpanoja, huudahtaen: "Kaksisataayhdeksänkymmentäseitsemän, ja ruuma tyhjänä!"
"Mikä on yhteissumma, Harve?" kysyi Disko.
"Kahdeksansataa kuusikymmentäviisi. Kolmetuhatta kuusisataa seitsemänkymmentäkuusi ja neljäsosa dollaria. Toivoisinpa että minulla olisi osuus yhtä hyvin kuin palkkanikin."
"No, enpä tahdo väittää ettet olisi sitä ansainnut, Harve.
Viitsisitkö juosta Wouvermanin konttoriin ja jättää hänelle laskumme?"