"Mutta isäni kyllä suorittaisi täyden korvauksen."
"Varmaan hän koettaisi. En epäile ettei hän koettaisi", sanoi Troop, "mutta kokonaisen pyyntikauden saalis merkitsee kahdeksan miehen elantoa; ja sinä tulet olemaan paremmassa terveydessä tavatessasi isäsi sitten syksyllä. Mene nyt keulaan ja auta Dania. Se on siis kymmenen ja puoli kuukaudessa, kuten sanoin, ja tietysti täysi ruoka, samoin kuin meillä muillakin."
"Tarkotatteko että minun on pestävä patoja ja pannuja ja kaikkia?" sanoi Harvey.
"Ja vielä muutakin. Ei tarvitse kirkua, nuori mies."
"Minä en tahdo! Isäni antaa teille niin paljon että sillä voi ostaa koko tämän siivottoman kalaruuhen" — Harvey potkaisi kantta — "kymmeneen kertaan, jos viette minut vahingoittumattomana Newyorkiin; ja — ja — te olette joka tapauksessa minulle velkaa satakolmekymmentä dollaria."
"Kuin-ka?" sanoi Troop, ja hänen rautaiset kasvonsa synkkenivät.
"Kuinkako? Kyllä hyvin tiedätte, kuinka. Ja kaiken tämän lisäksi te vaaditte minua tekemään alentavaista työtä" — Harvey ylpeili tästä laatusanasta — "aina syksyyn asti. Minä sanon teille, että minä en tahdo. Kuuletteko?"
Troop katseli jonkun aikaa hyvin tarkkaavaisena isonmaston huippua,
Harveyn melutessa hänen edessään.
"Hsh!" sanoi hän viimein. "Minä koetan saada mielessäni selväksi mitä vastuunalaisuuteni vaatii. Se kysyy harkintaa ja arvostelua."
Dan hiipi esiin ja nykäisi Harveyta kyynärpäästä, "Älä kiusota isää nyt enempää", kehotti hän. "Sinä olet sanonut häntä varkaaksi kahteen tai kolmeen kertaan, ja sitä hän ei siedä yhdeltäkään elävältä olennolta."