"Ohoh! Satakolmekymmentäneljä dollaria on ainoastaan osa hänen taskurahoistaan ja lisäksi vain yhden kuukauden annoksesta! Muistatko iskeneesi päätäsi johonkin pudotessasi laivasta? Kolautitko sen esimerkiksi kannatuspylvääseen? 'Itätuulen' Hasken-ukko" — Troop tuntui puhelevan itsekseen — "kompastui kansiluukkuun ja jymäytti päänsä isoonmastoon — täydellä voimalla. Kolmisen viikkoa myöhemmin Hasken-ukko alkoi väittää että 'Itätuuli' oli sotalaiva, ja niin hän julisti sodan Sable Islandia vastaan koska se oli brittiläinen ja rantamatalikot ulottuivat liian pitkälle mereen. He ompelivat hänet matkan loppuajaksi vuodepeitteeseen niin että pää ja jalat vain olivat näkyvissä, ja nyt hän on kotonaan Essexissä ja leikkii pienillä riepuvauvoilla."
Harvey oli pakahtua kiukkuun, mutta Troop jatkoi lohdutellen: "Olemme pahoillamme sinun puolestasi. Hyvin pahoillamme — ja kun sinä olet niin nuorikin. Emme huoli enää puhua mitään noista rahoista."
"Ette tietenkään te sitä halua tehdä, kun varastitte ne."
"Niinkuin haluat. Kyllä varastimme ne, jos se sinua lohduttaa. No niin, tuosta paluumatkasta sitten. Otaksuen että voisimme sen tehdäkin, mitä emme voi, et sinä ole lainkaan soveliaassa tilassa kotiin palataksesi, ja me olemme juuri-ikään tulleet matalikoille raatamaan leipämme takia. Meillä ei ole kaikkiaankaan puoltakaan sataa dollaria kuukaudessa — vielä vähemmän taskurahoiksi; ja hyvällä onnella olemme takaisin maissa syyskuun ensi viikkojen vaiheilla."
"Mutta — mutta nythän on vasta toukokuu, enkä minä voi jäädä tänne venymään mitään toimittamatta vain siksi että te haluatte kalastaa. Minä en voi, ymmärrättekö?"
"Aivan oikein, aivan oikein. Ei kukaan pyydäkään sinua olemaan mitään toimittamatta. Täällä on koko joukko sellaista, mitä sinä voit tehdä, kun se Otto meni yli laidan Le Haven matalikolla. Minun mielipiteeni on, että hänen kouransa irtaantui otteestaan siinä myrskyssä, joka meillä siellä oli. Oli miten oli, hän ei ainakaan palannut takaisin sitä kieltämään. Ja nyt sinä olet sukeltanut esiin, ja se oli selvästi ja ehdottomasti kohtalon sallima kaikille asianomaisille. Epäilen kuitenkin, ettei ole montakaan asiaa, joita sinä osaat toimittaa. Eikö olekin niin?"
"Minä osaan toimittaa sangen kuumat paikat teille ja teidän joukollenne, kunhan päästään maihin", sanoi Harvey nyökäyttäen päätään häijysti ja mutisten epämääräisiä uhkauksia "merirosvoudesta", joille Troop melkein hymyili — melkein, mutta ei varsin.
"Paitsi soittaa suutasi. Sen minä unohdin. Sinun ei kuitenkaan tarvitse käyttää kieltäsi tällä laivalla enempää kuin itse haluat. Pidä silmäsi auki ja auta Dania tekemään mitä hänen on käsketty ja sen semmoista, niin minä annan sinulle — sinä et ole sen arvoinen, mutta minä annan sentään — kymmenen ja puoli dollaria kuukaudelta; sanokaamme kolmekymmentäviisi dollaria matkan loppuun. Työskentely tulee tekemään hyvää sinun päällesi, ja sitten myöhemmin sinä voit kertoa meille enemmän isästäsi ja äidistäsi ja rahoistasi."
"Äiti on höyrylaivalla", sanoi Harvey kyynelien kihotessa hänen silmiinsä. "Viekää minut Newyorkiin heti."
"Vaimo parka — vaimo parka! Mutta kun hän saa sinut takaisin, niin hän unohtaa kaikki. Meitä on kaikkiaan kahdeksan tässä kuunarissa 'Täällä Ollaan', ja jos palaisimme takaisin nyt — enemmän kuin tuhannen mailin matkan — niin pyyntikausi menisi meiltä hukkaan. Toiset miehet eivät siihen taipuisi, vaikka minä suostuisinkin."