"Niin suoraan kuin tuulet sallivat, ja minä annan ylimääräisen palkkion nopeista matkoista. Teelle ei ole hyväksi viipyä pitkiä aikoja merellä."
"Kun hän oli pikku poika, leikki hän usein kauppapuotisilla, ja minä toivoin mielessäni että hän seuraisi tuota taipumusta suuremmaksi tultuaankin. Mutta niin pian kuin hän kykeni melomaan venettä, ymmärsin minä ettei sitä ollut minulle sallittu."
"Mutta ne ovat raakataklinki-laivoja, äiti; rautarunkoisia ja hyvin varustettuja. Muistathan mitä Philin sisar on lukenut sinulle hänen kirjeistään."
"En ole kyllä koskaan huomannut Philin valehtelevan, mutta hän on liian uskalias (niinkuin melkein kaikki, jotka liikkuvat merellä). Jos Danilla itsellään on halua, niin voi hän kyllä mennä — minun puolestani."
"Hän kerrassaan inhoaa merta", selitti Disko, "ja — ja minä en osaa olla kohtelias, muuten kiittäisin teitä paremmin."
"Isäni — vanhin veljeni — kaksi sisarenpoikaa — ja toisen sisareni mies", sanoi rouva Troop, laskien pään kättänsä vasten. "Ettekö te olisi millännekään sille, joka on riistänyt teiltä nuo kaikki?"
Cheyne tunsi helpotusta, kun Dan saapui kotiin ja suostui ehdotukseen suuremmalla ihastuksella kuin hän kykeni sanoin ilmaisemaan. Ja tosinhan tarjous merkitsikin varmaa ja suoraa tietä vakavaan asemaan elämässä, mutta Dan ajatteli enimmän määräyksien jakelemista avaralla laivankannella ja käyntejä kaukaisissa satamissa.
Rouva Cheynellä oli ollut kahdenkeskinen keskustelu omituisen Manuelin kanssa Harveyn pelastamisasiasta. Manuel ei tuntunut olevan ollenkaan halukas rahalle. Kovan tyrkytyksen perästä hän suostui ottamaan viisi dollaria, ostaakseen jotain eräälle tytölle, kuten hän sanoi. Mutta muuten — "Kuinka minä voi ottaa rahaa, kun minä ansaita niin helposti ruoka ja tupakka? Te tahtoo antaa jotakin, jos minä haluan eli ei — aa, mitä? Sitten te saa antaa minulle rahaa, mutta ei sillä tapaa. Te saa antaa niin paljo kuin tahtoo." Ja hän esitti rouva Cheynen nuuskanenäiselle portugalilaiselle papille, jolla oli luettelo puutteenalaisista leskistä, yhtä pitkä kuin hänen kauhtanansa. Ankarana unitaarina ei rouva Cheyne tuntenut myötätuntoa hänen uskontoaan kohtaan, mutta lopulta hän kuitenkin alkoi kunnioittaa ruskeata, puheliasta pikku miestä.
Kirkkonsa uskollisena poikana Manuel omisti itselleen kaikki ne siunaukset, joita pappi tuhlasi rouva Cheynelle hänen armeliaisuutensa takia. "Tämä päästä minut vapaa", sanoi hän. "Nyt minulla on oike' hyvä synninpäästö kuusi kuukaudeksi"; ja hän läksi tiehensä ostaakseen korean huivin silloiselle lemmitylleen ja tehdäkseen onnettomiksi kaikki toiset.
Salters matkusti pois Pennin kanssa jättämättä osotetta jälkeensä. Hän pelkäsi että tuo miljoonamiehen perhe ylellisine yksityisvaunuineen alkaisi ehkä tuntea liiallista mielenkiintoa hänen toveriaan kohtaan. Senvuoksi oli parasta vierailla sisämaassa asuvien sukulaisten luona siksi kunnes rannikko oli jälleen turvallinen. "Älä sinä anna koskaan rikkaitten ihmisten anastaa itseäsi holhokikseen, Penn", sanoi hän hänelle rautatievaunussa, "tai muuten lyön tämän shakkilaudan halki päähäsi. Ja jos taaskin unohdat nimesi — joka on Pratt — niin muista että olet samassa matkassa Salters Troopin kanssa ja istu siinä missä olet, kunnes minä tulen sinua hakemaan. Älä lähde hupsuttelemaan niitten jälkeen, joitten silmät pullistuvat lihavuudesta, niinkuin Sanassa sanotaan."