Harvey kohosi istumaan, pyyhki nenänsä ja kertoi Danille setelitukkunsa häviämisestä. "Minä en ole hullu", lopetti hän. "Sinun isäsi ei vain ole milloinkaan nähnyt enempää kuin viitosen-setelin kerrallaan, ja minun isäni voisi ostaa tällaisen aluksen vaikka joka viikko eikä se hänen rahoissaan tuntuisikaan."
"Sinä et tiedä minkä arvoinen 'Täällä Ollaan' on. Sinun isälläsi on varmaan hirmuisesti rahaa. Mistä hän on ne saanut? Isä sanoo etteivät mielipuolet voi pudistaa pääkopastaan kunnollista juttua. Annahan kuulla."
"Kultakaivoksista ja sen sellaisista, Lännessä."
"Olen kyllä lukenut tuollaisesta. Vai Lännessä? Ratsastaako hän pistooli kädessä temppuja tekevällä ponilla, niinkuin sirkuksessa? Ne sanovat sitä Villiksi Länneksi, ja minä olen kuullut että heidän kannuksensa ja suitsensa ovat selvää hopeaa."
"Oletpa sinä hassu!" sanoi Harvey, huvitettuna vasten tahtoaankin. "Ei minun isäni tarvitse poneja. Kun hän haluaa matkustaa, niin hän käyttää vaunuaan."
"Millaista vaunua?"
"Yksityistä rautatievaunuaan tietysti. Olet kai joskus eläissäsi nähnyt yksityisvaunun?"
"Slatin Beemanilla on sellainen", vastasi Dan kartellen. "Minä näin sen Union-asemalla Bostonissa; kolme neekeriä hankasi sen ikkunoita. Mutta Slatin Beeman omistaakin melkein kaikki rautatiet Long Islandilla, niin sanotaan; ja sanotaan että hän on ostanut puolen New Hampshireä ja laittanut lanka-aidan sen ympäri ja tuottanut sen täyteen leijonia ja tiikereitä ja karhuja ja puhveleita ja krokotiilejä ja kaikkia sellaisia. Slatin Beeman onkin miljoonikko. Hänen vaununsa minä olen nähnyt. Mitäs sanot?"
"Niinpä niin, mutta minun isäni on sellainen, jota sanotaan monimiljoonikoksi; ja hänellä on kaksi yksityisvaunua. Toisen nimi on 'Harvey' minun mukaani ja toisen 'Constance' äidin mukaan."
"Pysähdy vähän", sanoi Dan. "Isä ei anna minun milloinkaan vannoa, mutta luulen että sinä kyllä saat. Ennenkuin jatkamme pitemmälle, pitää sinun sanoa että tahdot vaikka kuolla, jos vain valehtelet."