Ylikoneenkäyttäjä astui samassa sisään punakkana, hymyilevänä ja märkänä. "No, Mac", huudahti Harvey iloisesti, "mitäs kuuluu?"
"Jokseenkin samaa kuin tavallisesti", kuului vakava vastaus. "Nuoret ovat yhtä kohteliaita vanhemmilleen kuin aina, ja vanhemmat koettavat antaa arvoa heidän pyrkimyksilleen."
Hiljaista naurunhihitystä kuului eräästä nurkasta. Saksalainen aukaisi sikaarikotelonsa ja ojensi Harveylle kurttuisen, mustan sikaarin.
"Tässä on jotain, jota viitsii polttaa, nuori ystäväni", sanoi hän. "Ehkä haluatte koettaa? Niinkö? Saatte nähdä, että se maistuu mainiolta."
Harvey sytytti epämiellyttävän näköisen kapineen hyvin mahtavana: hän tunsi esittävänsä kunnialla osansa aikuisten seurassa.
"Tämän vertainen ei minua vielä nujerra", sanoi hän, tietämättä sytyttävänsä wheelingiläistä "stogie"-sikaaria, joka on pelottava kapine.
"Sen saamme pian nähdä", sanoi saksalainen. "Missä olemme nyt, mister
Macdonald?"
"Täällä sitä ollaan jossakin paikoin, mister Schäfer", vastasi koneenkäyttäjä. "Saavumme illalla Suurelle matalikolle; mutta ylimalkaan puhuen olemme nyt keskellä kalastajalaivastoa. Olemme kahnaisseet kolmea venettä ja miltei katkaisseet erään ranskalaisen kuunarin puomin nyt puolenpäivän jälkeen. Voitte uskoa, että se on tarkkaa kulkua."
"Kai pidätte sikaaristani, vai kuinka?" kysyi saksalainen, sillä
Harveyn silmät olivat kyynelissä.
"Hieno, voimakas maku", vastasi tämä hampaat yhteen puserrettuina. "Olemme tainneet hieman vähentää vauhtia, vai mitä? Minäpä pistäydyn ulos katsomaan mitä lokinuora sanoo."