"No mikäs siinä on vikana?" sanoi Harvey ällistyneenä ja hiukan harmissaankin.
"Siinä kerrotaan asia väärin", sanoi Disko. "Se on totuudesta poikkeavaa alusta loppuun, ja Whittier [kysymyksessä olevan laulun tekijä, amerikkalainen runoilija] on siinä väärässä. Minulla ei ole mitään erikoista syytä puolustaa ketään marbleheadilaista, mutta minun täytyy kuitenkin sanoa ettei Iresonissa ollut syytä. Isäni kertoi minulle jutun useaankin kertaan, ja se oli näin."
"Sadannen yhdennen kerran", pisti Pitkä Jack väliin puoliääneen.
"Ben Ireson oli laivurina 'Betty' nimisellä kuunarilla, joka oli palaamassa kotiin matalikoilta — se tapahtui ennen 1812 vuoden sotaa, mutta oikeus on oikeus, olipa aika mikä hyvänsä. He tapasivat 'Activen' Portlandista, ja Gibbons samasta kaupungista oli siinä kapteenina; he tapasivat sen vuodon saaneena Cape Codin majakan kohdalla. Oli kamala myrsky, ja he koettivat jouduttaa 'Bettyä' kotiin niin kiiruusti kuin saattoivat. No niin, Ireson sanoi että oli mieletöntä laskea venettä vesille sellaisessa myrskyssä; miehetkään eivät sitä halunneet; ja hän esitti heille että he pysyttelisivät 'Activen' luona siksi kunnes meri vähän asettuisi. Miehet eivät suostuneet siihenkään; he eivät halunneet jäädä venymään Cape Codin tienoille sellaisessa ilmassa, oli sitten kysymyksessä vuoto tai muu. He nostivat haruspurjeen ja purjehtivat matkaansa, tietysti vieden Iresonin mukanaan. Marbleheadilaiset soimasivat häntä kovasti siitä, ettei hän ollut uskaltanut yrittää pelastamaan, koska seuraavana päivänä, kun meri oli tyyntynyt (he eivät ollenkaan välittäneet ottaa huomioon sitä), eräs Truron alus korjasi muutamia 'Activen' miehiä. Nämä tulivat Marbleheadiin omine kertomuksineen, sanoen kuinka Ireson oli häpäissyt kaupunkinsa ja niin edespäin; ja Iresonin miehistö säikähtyi nähdessään yleisen mielipiteen nousevan heitä vastaan, ja he rupesivat syyttämään Iresonia ja vannoivat että hän oli vastuunalainen koko teosta. Eivätkä naiset häntä tervanneet ja höyhenissä ryvettäneet — Marbleheadin naiset eivät tee sellaista — vaan sen teki joukko miehiä ja poikia, ja he vetivät häntä ympäri kaupunkia vanhassa veneessä kunnes pohja meni puhki, ja Ireson sanoi heille että he tulisivat katumaan sitä kerran. No niin, asian todellinen laita tuli ilmi myöhemmin, niinkuin tavallisesti käy, vaikka liian myöhään hyödyttääkseen ketään; ja sitten tuli Whittier ja poimi pussiinsa tuon valheellisen jutun ajelehtivan hännän ja tervasi ja ryvetti höyhenissä Iresonin vielä toistamiseen sitten kun hän oli jo kuollut. Se oli ainoa kerta, jolloin Whittier luiskahti syrjään, ja se ei ollut hyväksyttävää. Minä kuritin Dania tuntuvasti, kun hän toi tuon laulun mukanaan koulusta. Sinä et tietysti voinut parempaa ymmärtää; mutta minä olen kertonut sinulle asian niinkuin se on, jotta muistaisit sen aina tästälähtien. Ben Ireson ei ollut ollenkaan sellainen mies, jollaiseksi Whittier hänet kuvaa; isäni tunsi hänet hyvin sekä ennen että jälkeen tuon jutun, ja muista että kavahdat hätäisiä arvosteluja, nuori mies. Seuraava!"
Harvey ei ollut milloinkaan kuullut Diskon puhuvan niin pitkään, ja hän painoi päänsä alas polttavin poskin; mutta, kuten Dan heti suoraan lausui, poika ei voinut tietää muuta kuin mitä hänelle koulussa opetettiin, ja elämä oli liian lyhyt, jotta olisi aikaa pysyä kaikkien rantamailla liikkuvien valheitten jäljillä.
Sitten Manuel näppäili pirisevästä, särähtelevästä pikku machettestaan omituisen sävelen ja lauloi portugalinkielellä jotain "Nina, innocentasta", mikä päättyi yli kielistön käyvään pyyhkäisyyn, joka antoi laululle äkkinykäyksen tapaisen lopun. Sitten Disko suvaitsi esittää toisen laulunsa, jossa oli vanhanaikainen, särisevä sävel, ja kertosäkeissä yhtyivät kaikki mukaan, Tässä on muuan värsy:
"On huhtikuu nyt mennyt ja maa on lumeton; New Bedfordista meidän pian lähdettävä on; niin, niin, New Bedfordista pian käymme lähtemään, me, jotka emme konsaan näe vehnää tähkässään."
Tässä viulu soi jonkun hetken hyvin vienosti yksikseen, ja sitten:
"Vehnää tähkässään — sa kasva kaunoisaksi; vehnää tähkässään — pois merille käy tiet; vehnää tähkässään — jäit peltoon pantavaksi; kun ma palajan, sa leipänä jo liet!"
Tämä saattoi Harveyn melkein itkemään, vaikkei hän osannut sanoa miksi. Mutta vielä kummallisempaa tuli, kun kokki pani perunat syrjään ja ojensi kätensä pyytäen saada viulun. Yhä kaapinoveen nojaten hän viritti sävelen, joka oli kuin jotakin hyvin kamalaa mikä varmasti tulisi tapahtumaan, tekipä mitä tahansa. Pian hän alkoi laulaa jollakin oudolla kielellä, suuri leuka viulunkantaan painettuna, valkoiset silmämunat lampunvalossa loistaen. Harvey kurottui ulos kojustaan paremmin kuullakseen; ja keskellä kaaripuitten ratinaa ja aaltojen huuhdontaa sävel hyreksi ja vaikeroi edelleen, kuten suojanpuoleinen rantahyrsky paksussa sumussa, kunnes se päättyi valittavaan ääneen.