"Niin, kyllä on aina hyvä pitää asiat erillään", sanoi Pitkä Jack, joka tuntui päättäneen asettaa myrskyn. "Sen saivat Steyning & Haren isännät kokea, kun he lähettivät Counahanin matkalle. 'Marilla D. Kuhnin' laivurina kapteeni Newtonin sijaan, joka oli saanut luuvalon eikä voinut lähteä. Counahan Purjehtijaksi me häntä kutsuimme."
"Nick Counahan ei lähtenyt koskaan laivalle yhdeksi yöksikään ilman rommiankkuria jossain kohti tavaraluettelossa", sanoi Tom Platt, seuraten esimerkkiä. "Hän kuljeksi tavallisesti Bostonin paikan välitystoimistojen ympärillä odottaen että Luoja tekisi hänestä jonkun hinaaja-aluksen kapteenin hänen ansioittensa palkkioksi. Sam Coy, jolla oli ruokala Atlantic Avenuella, piti häntä täysihoidossa ilmaiseksi ainakin vuoden päivät hänen juttujensa takia. Counahan Purjehtija! Niin, niin. Ollut kuolleena jo viisitoista vuotta, vai miten?"
"Seitsemäntoistakin luullakseni. Hän kuoli samana vuonna kuin 'Caspar McVeagh' rakennettiin; mutta hän ei osannut milloinkaan pitää asioita erillään. Steyning otti hänet samasta syystä kuin varas otti kuuman kamiinin — kun ei muuta ollut saatavissa sillä kertaa. Miehet olivat kaikki matalikoilla, ja Counahan haali miehistökseen hurjinta väkeä mitä voi saada. Ja rommia! Sitä he kasasivat laivaan semmoisen paljouden, että koko 'Marilla' vakuutuksineen kaikkineen olisi voinut siinä uida. He lähtivät Bostonin satamasta Suurta matalikkoa kohti ärjyvällä luoteistuulella ja joka mies niin päissään kuin saattoikin. Ja taivas sai pitää heistä huolta, sillä vahtia he eivät asettaneet ja köysiin eivät kädellään kajonneet kertaakaan, ennenkuin olivat nähneet viidentoista gallonin rommitynnyrin pohjan. Se tapahtui noin viikon kuluttua, mikäli Counahan saattoi muistaa. (Kunpa voisin kertoa tämän jutun niinkuin hän sen kertoi!) Koko tuon ajan tuuli puhalsi kuin riivattu, ja 'Marilla' — oli kesä, ja he olivat panneet sille keulatangon — viiletti yhtä painoa eteenpäin. Sitten Counahan otti korkeusmittarin ja hoippui vähän aikaa sen ääressä ja tuli — sen ja kartan ja surisevan päänsä avulla — siihen tulokseen, että he olivat Sable Islandin eteläpuolella, hyvällä tolalla; mutta ei virkkanut mitään. Sitten he löivät auki uuden tynnyrin eivätkä huolehtineet maallisista toiseen kotvaan. 'Marilla' oli kallistunut ylihankaan Bostonin majakan sivu päästyä eikä sen jälkeen koko aikana kertaakaan nostanut suojanpuoleista reilinkiään, vaan huhki eteenpäin aina samassa asennossa. Mutta he eivät nähneet jälkeäkään levistä eikä kalalokeista eikä kuunareista; ja jonkun ajan perästä he huomasivat olleensa matkalla neljätoista päivää, ja he rupesivat epäilemään että matalikot olivat lakkauttaneet maksunsa. Sitten he luotasivat ja saivat syvyydeksi kuusikymmentä syltää. 'Enkös sanonut', sanoo Counahan, 'enkös sitä teille sanonut! Olen vienyt teidät suoraan matalikolle, ja kun tulemme kolmenkymmenen sylen vedelle, niin käymme töihin kuin aika miehet. Counahan ei olekaan mikään kolmen markan mies', sanoo hän. 'Counahan Purjehtija!'
"Seuraavalla heitolla he saivat yhdeksänkymmentä syltää. Counahan sanoo: 'Joko on luotiliina venynyt taikka sitten matalikko vajonnut.'
"He lappoivat luotiliinan ylös, sillä he olivat juuri siinä tilassa, että sellainen tuntui aivan luonnolliselta, ja istuivat kannelle lukemaan solmuja ja sotkivat nuoran pahanpäiväiseksi. 'Marilla' oli ottanut kurssinsa ja lasketti eteenpäin, ja jonkun ajan perästä tuli vastaan rahtilaiva, ja Counahan puhutteli sitä.
"'Oletteko nähneet mitään kalastaja-aluksia nykyisin?' sanoo hän aivan ajattelematta.
"'Niitä on joukottain tuolla Irlannin rannikon kohdalla', vastataan rahtilaivasta.
"'Ääh, menkää männikköön!' sanoo Counahan. 'Mitä tekemistä minulla on
Irlannin rannikon kanssa?'
"'No, mitä sitten teette täällä?' kysytään rahtilaivasta.
"'Kärsivä kristikunta!' sanoo Counahan (hän sanoi aina niin, kun asiat kävivät vastaisiksi ja hän alkoi tulla levottomaksi) — 'Kärsivä kristikunta!' sanoo hän. 'Missä minä sitten olen?'