"Älä, älä puhu, Dan! Me olemme ihan sen kohdalla vielä. Tahtoisinpa että olisin turvassa laivalla ja Salters-sedän löylyytettävänä."
"He alkavat pian kyllä kaivata meitä. Anna minulle torvi." Dan otti tinaisen merkinantotorven, mutta pysähtyi ennenkuin puhalsi.
"Puhalla pois", sanoi Harvey. "Minä en halua jäädä tänne koko yöksi."
"Kysymys on siitä, miten hän sen ottaa. Muuan etelänpuolen mies kertoi minulle kerran olleensa kuunarissa, jossa ei uskallettu kutsua veneitä torveen puhaltamalla, koska laivuri — ei se jonka kanssa hän oli, vaan joku kapteeni, joka oli kuljettanut sitä viisi vuotta aikaisemmin — oli hukuttanut pojan laivan sivulle juovuspäissään; ja aina sen jälkeen, kun veneitä kutsuttiin torvella, souti poikakin laivan sivulle ja huusi: 'Vene! Vene!' niinkuin toisetkin."
"Vene! Vene!" kuului kumea ääni sumusta. Pojat kyyristyivät jälleen säikähtyneinä, ja torvi putosi Danin kädestä.
"Älä huoli!" huudahti Harvey. "Sehän on kokki."
"Mikä minut panikin muistamaan tuota hupsua juttua", sanoi Dan.
"Tohtorihan se on, ihan selvästi."
"Dan, Danny! Ho-oi, Dan! Harve! Harvey! Hoooi! Haarveee!"
"Täällä ollaan", hoilasivat pojat yhteen ääneen. He kuulivat aironloisketta, mutta eivät nähneet mitään ennenkuin kokki kasvot kiiltävinä ja vettätippuen souti ihan heidän viereensä.
"Mitä on tapahtunut?" sanoi hän. "Te saatte selkäänne kotona."