"Kyllä. Ollaan lapsiasi", sanoi Bukta.
"Ja samoin on Jan Chinnin, isäni isän laita. Hän tahtoo nähdä rakastamansa maan ja kansan vielä kerran. Se on hyvä henki, Bukta. Minä sen sanon. Mene ja kerro heille. Ja toivon hartaasti", hän lisäsi, "että se tyynnyttää heidät oloilleen". Heilauttaen tiikerinnahan taakseen hän nousi haukotellen pitkään ja peittelemättä, näyttäen hyvin säilyneet hampaansa.
Bukta pakeni, ja riveissä oli joukko kiihkoisia kysyjiä häntä vastassa.
"Se on totta", sanoi Bukta. "Hän verhoutui taljaan ja puhui siitä. Hän tahtoo jälleen katsella omaa maataan. Merkki ei ole meille; ja tosiaankin, hän on nuori mies — miten voisi hän öisin makailla joutilaana? Hän sanoo vuoteensa olevan liian kuuma, ilma on tukahduttava. Senvuoksi hän kiertelee yöt ulkosalla. Hän on sen sanonut".
Harmaaviiksinen seurakunta värisi.
"Hän sanoo bhilien olevan lapsiaan. Tiedätte ettei hän valehtele. Hän on sanonut sen minulle".
"Mutta entäs Satpuran bhilit? Mitä tarkottaa heille merkki?"
"Ei mitään. Se on vain yöjuoksua, kuten sanoin. Hän ratsastaa katselemaan tottelevatko he hallitusta, kuten hän ensimäisessä elämässään heitä opetti".
"Ja elleivät sitä tee?"
"Hän ei sanonut".