"Aivan niin; ja 'Miksei hän iltaisin pistäydy musiikkipaviljonkiin?' ja 'Enkö minä voi taivuttaa häntä neljänneksi Hammon-tyttöjen tennis-peliin"?' tuhahteli ajutantti. "Katsokaahan sitävastoin miten nuori Davies käyttäytyy kuin aasi hännystellessään sievisteltyä liehittelijää, joka ikänsä puolesta kelpaisi hänen äidikseen!"
"Kukaan ei voi syyttää nuoren Cottarin juoksentelevan naisten perässä, valkoisten enempää kuin mustienkaan", vastasi majuri miettivästi. "Mutta juuri tuo laji miestä yleensä lopulta joutuukin pahimpaan kommellukseen".
"Ei Cottar. Olen vain kerran ennen tavannut miehen hänen lajiansa — erään Inglesin, Etelä-Afrikassa. Hän oli juuri samaa voimistelulla ja urheilulla karaistua rakennetta. Hän pysyttelihe aina mitä oivallisimmassa kunnossa. Ei se häntä silti suurestikaan hyödyttänyt. Sai luodin otsaansa Wesselstroomissa viikkoa ennen Majubaa. Mitenkähän poikanen saa osastonsa pehmitellyksi kuntoon?"
Cottar ilmestyi kuuden viikon kuluttua kasvatteinensa jalkaisin takaisin. Hän ei koskaan kertonut kokemiansa, mutta miehet haastelivat innoissaan ja siruja sattui everstin korviin kersanttien, ajomiesten ja sen sellaisten kautta.
Ensimäisen ja toisen osaston välillä vallitsi kiihkeä kateus, mutta Cottarin ihailemisessa olivat miehet yhtä, ja he ilmaisivat sitä säästämällä häneltä kaiken sen vaivan mitä miehet osaavat vastenmieliselle upseerille tuottaa. Hän tavotteli suosiota yhtä vähän kuin koulussakaan, ja siksipä hän sen saavutti. Hän ei suosinut ketään toisen edellä — ei silloinkaan kun komppanian hituri pelasti komppanian huono-onnisessa pallonlyöntikilpailussa lyömällä aavistamattomasti neljäkymmentäkolme pistettä ihan viime tingassa. Oli sangen vähän mahdollisuutta petkuttaa häntä, sillä hänen vaistonsa tuntui täsmälleen ilmaisevan milloin joku vain tekeytyi sairaaksi, mutta hän ei unohtanut että oli tosiaankin vain kovin pieni ero vastaleivotun ja juron nuoremman upseerin ja verekseltään leiriin tuodun ällistelevän sotamiehen välillä. Näin ollen kertoivat hänelle kersantit salaisuuksia jotka yleensä ovat kätkössä nuorilta upseereilta. Hänen sanojaan käytettiin kasarmin ojennusnuorana vedonlyönnissä sekä kenttäkapakassa että ruokahuoneessa; ja armeijaosaston ilkeinkin noita, syytäessään haukkumasanoja muita akkoja vastaan, jotka olivat väärällä vuorolla käyttäneet keittohellaa, sulki suunsa Cottarin eräänä aamuna ohjesäännön mukaisesti tiedustaessa oliko "mitään valituksia".
"Minulla on sydän täynnä valittamisen aiheita", sanoi korpraali Morrisonin eukko, "ja olisin valmis nitistämään O'Halloranin lihavan muijan pahuksen hengiltä, mutta tiedättehän miten aina käypi. Tuo nuori luutnantti pistää ylen häveliäänä pitkin nenänvarttansa vilkaisten päänsä sisälle ja kuiskaa: Onko mitään valituksia? Eihän tuommoiselle henno valittelemaan ruveta. Minä haluaisin häntä suudella. Taidanpa sen jonakuna päivänä tehdäkin. Hohoi! Onnellinen se nainen joka Nuoren Viattomuuden omakseen saapi. Katsokaas häntä nyt, tytöt. Enkö ole oikeassa?"
Cottar ratsasti lyhyttä laukkaa kentän poikki polo-peliin, ja hän näytti sangen pulskalta mieheltä keveästi mukautuessaan ponynsa ensimäisiin kiihkeihin loikkauksiin ja livahtaessaan matalan multavallin yli harjotuskentälle. Oli muitakin kuin korpraali Morrisonin eukko samoin ajattelevia. Mutta Cottar oli täydessä työssä yksitoista tuntia päivässä. Häntä ei haluttanut tärvellä tennispeliänsä helmaväen vuoksi; ja eräänä pitkänä ehtoopäivänä hän puutarhakeinuissa selitteli majurilleen että tuollaiset hommat olivat "tyhjää pötyä", ja majuri nauroi. Upseerikunta ei ollut nainutta väkeä, ainoastaan everstillä oli puolisko, ja tätä tarmokasta rouvaa Cottar kohteli pelonsekaisella kunnioituksella. Everstin rouva käytti puheenpartta "minun rykmenttini", ja kaikki tietävät mitä moinen merkitsee. Siitä huolimatta, kun he ampumakilpailun jälkeen tahtoivat everstin rouvaa palkintojen jakajaksi ja tämä kieltäysi syystä että eräs voittajista oli nainut tytön joka oli laskettanut hänestä leikkiä hänen leveän selkänsä takana, määräsi upseerikunta Cottarin valloittamaan rouvaa parhaissa vierailutamineissaan. Tämän hän tekikin yksinkertaisesti ja vaatimattomasti, ja rouva taipui täydellisesti.
"Hän vain halusi lähempää tietoa aseman laadusta", selitti Cottar.
"Kerroin hänelle, ja hän oivalsi heti".
"Ni-in", hymähti ajutantti. "Niin kai se kävi. Tuletko fusilierien tanssiaisiin tän'iltana, ritari nuori"?
"En, kiitos. Minulla on taistelusuunnitelman laatiminen majurin kanssa kesken". Uuras oppilas istui puoleenyöhön majurin asunnossa, sekuntimittarin ja kompassiparin avulla siirrellen pieniä maalattuja lyijynoppia isolla asemakartalla.