"Minä tiesin! Sinä olet sinä. Voi, tiesin sinun jonakuna päivänä saapuvan; mutta en sinua vähääkään sinuksi aavistanut ennen kuin itsesi ilmaisit".
"Anna minulle siis toinenkin".
"Etkä sinä koskaan välittänyt vilkaistakaan muihin? Ja koko maailmanhan on täytynyt sinua rakastaa ensi näkemästä asti, Poju".
"Sen pitivät omana tietonansa, jos niin oli asian laita. Ei; en koskaan välittänyt".
"Ja me myöhästymme päivälliseltä — oi, miten voin katsella sinua valolla äitisi nähden — ja minun äitini!"
"Meidän täytyy näytellä että sinä olet neiti Lacy, kunnes asianomainen hetki saapuu. Mikä on lyhyin aika ihmisten mennä kihloihin? Kaiketihan meidän täytyy alistua kaikkiin noihin menoihin, vai mitä?"
"Oh, en mielelläni puhu tuollaisista arkiasioista. Muistanpa jotakin mitä sinä et tiedä. Olen siitä varma. Mikä minun nimeni on?"
"Miri — ei, eipä totisesti olekaan! Maltahan puoli sekuntia, niin se palaa mieleeni. Sinä olet — ethän? Hei, nuo vanhat sadut — ennen kuin aloin käydä koulua! Sen koommin en ole niitä ajatellut. Oletko sinä se alkuperäinen, ainoa Annie_ja_louise?"
"Siksi sinä minua aina nimitit ensimäisestä alusta asti. Nytpä olemme vasta puistokujan suussa, jo tunnin verran myöhästyneinä".
"Mitä sillä väliä? Noinko kauvas siis ulottuu uniemme sarja? Niinpä tietysti. Minun täytyy ratsastaa keittiön puolelle tämän linnun pahuksen takia — lempo sen periköön!"