"Emme todellakaan", sanoi muuan mies hänen vasemmalla puolellaan. "Olette Chinn ja kaikki mitä siihen kuuluu, ja teillä on jonkinlaiset laillistetut perintöoikeudet täällä; mutta jos ette usko mitä teille kerromme, niin mitä teettekään kun vanha Bukta pätyy tarinoimaan? Hän tietää kertoa aavetiikereistä, ja tiikereistä jotka menevät omaan helvettiinsä, ja tiikereistä jotka kävelevät takajaloillaan, ja isoisänne ratsastustiikeristä, yhtä hyvin. Kumma ettei hän ole vielä puhunut siitä".
"Tiedätte kai että teillä on esi-isä haudattuna alhaalla Satpuran suunnalla?" sanoi majuri, kun Chinn hymyili epämääräisesti.
"Tietysti", sanoi Chinn, joka osasi Chinnin Kirjan aikataulut ulkoa. Ne ovat vanhassa kuluneessa pääkirjassa kiinalaisella kiiltopöydällä pianon takana kotona Devonshiressa, ja lapset saavat luvan katsella sitä sunnuntaisin.
"No, en ollut varma siitä. Arvoisalla esi-isällänne, poikani, bhilien puheiden mukaan, on oma tiikerinsä — satulatiikeri, jolla hän ratsastaa ympäri maata milloin häntä haluttaa. Minä en pidä tuota säädyllisenä entisen veronkantajan aaveelle, mutta niin ne uskovat nuo etelän bhilit. Meidänkään miehemme, joita voi sanoa kohtuullisen kylmäverisiksi, eivät lähde sinne päin maata ajomiehiksi, jos kuulevat Jan Chinnin olevan ajelemassa tiikerillään. Sen arvellaan olevan kirjava elukka — ei juovikas, vaan täpläinen. Aikamoinen peto se on, ja varma enne sodalle tahi rutolle tahi — jollekin. Siinä on teille sievä sukutarina".
"Mistähän se lienee lähtöisin?" sanoi Chinn.
"Kysykää Satpuran bhileiltä. Vanha Jan Chinn oli voimallinen metsämies Herran edessä. Ehkä se oli tiikerin kosto, tahi ehkä hän metsästelee niitä vieläkin. Teidän täytyy tässä joskus käväistä hänen haudallaan ja tiedustaa. Bukta kai avustaa. Hän kyseli minulta ennen tuloanne olisitteko kovaksi onneksi jo näpäyttänyt ensimäisen tiikerinne. Joll'ette, niin hän aikoo antaa alun teille omien siipiensä suojassa. Tietysti teille ennen kaikkia tämä on tärkeää. Saatte hyvää ajankulua Buktan hoteissa".
Majuri ei ollut väärässä. Bukta piti nuorta Chinniä harjotuksissa tyystin silmällä, ja saattoi huomata että kun uusi upseeri ensi kerran huusi komentosanojaan, koko rivi vavahti. Everstikin ällistyi, sillä tuo olisi saattanut olla Devonshiresta uudella elämisluvalla palanut Lionel Chinn. Bukta oli pitkittänyt oudon väitelmänsä kehittämistä uskottujensa parissa, ja se oli miehille kuin uskonkappale, kun nuoren Chinnin jokainen sana ja liike niin vahvisti sen.
Vanhus teki aikaisin valmistuksia, jotta hänen lemmikkinsä pyyhkisi pois tahran, joka on miehessä ennen kuin on ampunut tiikerin; mutta hän ei tyytynyt ottamaan ensimäistä petoa mikä saapuville sattui. Omissa kylissään hän oli ali- ja ylioikeuden ainoa edustaja, ja kun hänen väkensä — alastomana ja sekapäisenä — rientäen saapui kertomaan merkillepannusta pedosta, käski hän heitä lähettämään vakoojia lähteille ja vesipaikoille, saadakseen varman tiedon olisiko riista sellainen, että soveltui Chinnin arvolle.
Kolmasti tahi neljästi palasivat uskaliaat vainuujat, vilpittömästi ilmottaen että peto oli kapinen, pienehkö — imettämisen uuvuttama naaras tahi vanha harvahammas koiras — ja Bukta tyynnytteli nuoren Chinnin kärsimättömyyttä.
Vihdoin saatiin merkille jalo elukka — kymmenen jalan pituinen karjantappaja, jolla oli aimo laskos irtonaista nahkaa mahan paikkeilla, kiiltävä talja, täyskäherä kaulaharja, rehti viikset, reipas ja nuori ryhti. Se oli pelkän urheilun vuoksi nyrhännyt miehenkin.