"Syötettäköön se", virkkoi Bukta, ja kylän asukkaat ajoivat metsään lehmiä sen huviksi, jotta se pysyisi lähettyvillä.
Ruhtinaat ja valtiaat ovat lähteneet laivalla Intiaan ja kuluttaneet isot rahat, vilahdukseltakaan nähdäkseen puoleksikaan niin komeaa otusta kuin tämä Buktan peto oli.
"Ei ole hyvä", sanoi hän everstille, pyytäessään metsästyslomaa, "että everstini poika, joka ollee — että everstini poika menettäisi poikuusluontonsa mihinkään pikku viidakkopetoon. Niitä saa sitte. Olen kauvan odotellut tätä, joka on oikea tiikeri. Se on tullut mairien maasta. Seitsemän päivän kuluttua viimeistään tuomme tänne vuodan".
Upseerit purivat hammasta kateudesta. Bukta, jos olisi halunnut, olisi voinut kutsua heidät kaikki mukaan. Mutta hän läksi Chinnin kera kahden, kaksi päivää työntökärryissä ja päivän jalan, kunnes tulivat louhiseen, häikäisevään laaksoon, jossa oli vesilampi. Oli paahteinen päivä, ja poika luonnollisesti riisuutui ja läksi uimaan, jättäen Buktan vartioimaan vaatteita. Valkoinen iho näkyy kauvas ruskeaa viidakkoa vasten, ja Bukta näki Chinnin seljässä ja oikeanpuolisessa hartiassa jotakin mikä veti häntä eteenpäin askel askeleelta ja tuijottavin silmin.
"Unohdinpa ettei ole sopivaa riisuutua hänen asemassaan olevan miehen edessä", sanoi Chinn itsekseen, heittäytyen veteen. "Mutta kylläpä tuo pikku äijyt tähystelee minua! Mitä nyt, Bukta?"
"Merkki!" kuiskasi toinen.
"Se ei ole mitään. Tiedät miten minun suvussani se vaihtelee". Chinniä harmitti. Hän ei olisi lähtenyt uimaan, jollei olisi sattunut unohtamaan tuota tummanpunaista syntymämerkkiä seljässään, jossa, näkyi pilvenhattaran kaltainen täplä. Kotona sanottiin että se ilmaantui joka toisessa sukupolvessa, tullen näkyviin, kumma kyllä, noin kahdeksan tahi yhdeksän vuoden vanhasta, eikä sitä voinut pitää kauniinakaan, paitsi että se kuului Chinnin perintöön. Hän kiirehti rannalle ja pukeutui; matkaa jatkettiin, kunnes tapasivat pari kolme bhiliä, jotka heti heittäysivät polvilleen. "Minun väkeäni", murahti Bukta, olematta huomaavinaankaan heidän nöyryyttään; "ja siis sinunkin väkeäsi, sahib. Nuorra ollessani meitä oli vähemmän, mutta voimakkaampaa rotua. Nyt meitä on monta, mutta kehnoa lajia, kuten lienee tunnettuakin. Millä tavalla tahdot ampua sen, sahib? Puusta vai suojuksesta, jonka väkeni rakentaa? Päivällä vai yöllä?"
"Jalan, ja päiväs-aikaan", sanoi nuori Chinn.
"Se oli tapasi ennenkin, kuten olen kuullut", virkkoi Bukta itsekseen, lisäten ääneensä: "Hankin tiedon pedosta. Sitte sinä ja minä menemme sen luokse. Minä otan yhden pyssyn; sinulla on omasi. Enempää ei tarvita. Mikä tiikeri voi olla sinua vastaan?"
Se oli pantu merkille pienen lähteensilmän luona rotkon toisessa päässä, täysin ahmineena ja puolittain nukuksissa toukokuun päivänpaisteessa. Se herätettiin kuin peltokana, ja kääntyi päin, taistellakseen hengestään. Bukta ei yrittänytkään nostaa pyssyään, vaan piti silmällä Chinniä, joka vastasi pedon hurjaan karjaukseen yhdellä ainoalla laukauksella — Buktasta hänen tähtäyksensä tuntui ottavan tuntikausia — joka lävisti kurkun, musertaen selkärangan pään niskan alapuolella hartiain välissä. Tiikeri rykäisi, tupehtui ja kaatui, ja ennen kuin Chinn oikein tiesikään mitä oli tapahtunut käski Bukta hänen seisoa alallaan, mitatakseen matkan hänen jaloistaan pedon ammottaviin leukaperiin.