»Oh, pelkkä musta on neekerille paras», vastasi Etiopialainen.
»Lähdetään katsomaan sitä herraa, jonka nimi on
Yks-Kaks-Kolme-Missä-Teidän-Aamiaisenne-On!»
Sitten he läksivät ja elivät onnellisina. Siihen se tarina päättyi.
No niin, silloin tällöin saat kuulla aikaihmisten sanovan: »Voiko etiopialainen eli musta mies muuttaa nahkaansa ja pantteri eli leopardi pilkkujaan?» En luule, että edes aikaihmisetkään viitsivät toistaa niin yksinkertaista lausetta, elleivät Leopardi ja Etiopialainen olisi jo kerran tehneet niin — vai mitä arvelet? Mutta ne eivät tahdo muuttaa enää milloinkaan uudelleen, Rakkaani. Ne ovat aivan tyytyväisiä muotoonsa.
NORSUNLAPSI.
Kaukaisina, ylen kaukaisina aikoina Norsulla, oi Rakkaani, ei ollut kärsää. Sillä oli mustanpuhuva, pullea turpa, saappaan suuruinen, jota se saattoi jauhaa puolelta toiselle, mutta se ei voinut poimia sillä mitään esineitä. Olipa siihen aikaan Norsu — uusi Norsu — Norsunlapsi — joka oli täynnä kyllästymätöntä uteliaisuutta, mikä merkitsee, että se teki hirvittävän monta kysymystä. Ja se eli Afrikassa ja täytti koko Afrikan kyllästymättömällä uteliaisuudellaan. Se kysyi pitkältä tädiltään Kameelikurjelta, miksi tämän pyrstösulat kasvoivat juuri niin, ja sen pitkä täti Kameelikurki läimäytti sitä kovalla, kovin kovalla kaviokynnellään. Se kysyi pitkältä sedältään Sirahvilta, mikä oli tämän nahan tehnyt laikulliseksi, ja sen pitkä setä Sirahvi läimäytti sitä kovalla, kovin kovalla sorkallaan. Ja kuitenkin se oli täynnä kyllästymätöntä uteliaisuutta! Se kysyi leveältä tädiltään Virtahevolta, miksi tämän silmät olivat punaiset, ja sen leveä täti Virtahepo läimäytti sitä leveällä, kovin leveällä räpyläsorkallaan; se kysyi karvaiselta sedältään Paviaanilta, miksi meloonit maistuivat juuri sellaisilta, ja sen karvainen setä Paviaani läimäytti sitä karvaisella, kovin karvaisella kämmenellään. Ja kuitenkin se oli täynnä kyllästymätöntä uteliaisuutta! Se teki kysymyksiä kaikesta mitä se näki tai kuuli tai tunsi tai haistoi tai kosketti tai maistoi, ja kaikki sen sedät ja tädit läimäyttelivät sitä. Ja kuitenkin yhä vieläkin oli täynnä kyllästymätöntä uteliaisuutta!
Eräänä kauniina aamuna keskellä päiväntasausta teki tuo kyllästymätön Norsunlapsi uuden hienon kysymyksen, jota se ei ollut milloinkaan ennen vielä tehnyt. Se kysyi:
»Mitä Krokodiili syö päivälliseksi?»
Silloin jokainen sanoi: »Sshhsh!» kovalla ja uhkaavalla äänellä, ja kaikki pieksivät sitä viipymättä ja lakkaamatta pitkän ajan.
Kun selkäsauna vihdoinkin oli loppunut, meni se Kolokolo-linnun luo, joka istui keskellä orjanruusupensasta, ja sanoi:
»Isäni on läimäyttänyt minua, ja äitini on läimäyttänyt minua; kaikki tätini ja setäni ovat läimäyttäneet minua kyllästymättömän uteliaisuuteni takia. Ja kuitenkin minä yhä tahtoisin tietää mitä Krokodiili syö päivälliseksi!»