»Poikani, poikani!» sanoi hänen äitinsä äärettömän monta kertaa, viehättävästi viskellen häntäänsä. »Käpäläsi piikeistä näen, että sen on täytynyt olla Siili. Sinun olisi pitänyt vierittää hänet veteen.»
»Minä tein niin sille toiselle olennolle; ja hän sanoi olevansa Kilpikonna, ja minä en uskonut häntä, ja se olikin aivan totta, ja hän on sukeltanut sameaan Amazoniin, eikä hän tahtonut tulla takaisin, ja minulla ei ole mitään syömistä, ja minusta meidän olisi parasta muuttaa kortteeria. Nämä täällä samean Amazonin rannalla ovat liian viekkaita minulle raukalle!»
»Poikani, poikani!» sanoi hänen äitinsä kerran toisensa jälkeen, viehättävästi viskellen häntäänsä. »Kuuntele nyt sanojani ja pidä mielessäsi. Siili kiertyy kerälle, ja sen piikit pistävät joka suunnalle. Siitä tunnet Siilin.»
»En pidä tästä vanhasta rouvasta tippaakaan», sanoi Pistävän-Piikikäs suojapaikassaan suuren lehden alla. »Mitähän muuta hän mahtaa tietää?»
»Kilpikonna ei voi kiertyä kerälle», jatkoi Emä Jaguaari viehättävästi viskellen häntäänsä. »Hän vain vetää päänsä ja jalkansa kuoren suojaan. Siitä tunnet Kilpikonnan.»
»En pidä tästä vanhasta rouvasta lainkaan — en lainkaan», sanoi Vitkallisen-Vankka Kilpikonna. »Pilkukas Jaguaarikaan ei voi unohtaa näitä ohjeita. Ikävä juttu, ettet osaa uida, Pistävän-Piikikäs.»
»Älä muuta puhu», sanoi Pistävän-Piikikäs. »Ajattelin juuri, miten parempi olisi, jos sinä osaisit kiertyä kerälle. Nyt ollaan totisesti pahassa pulassa! Kuuntelehan vain Pilkukasta Jaguaaria.»
Pilkukas Jaguaari istui samean Amazonin äyräällä imien piikkejä käpälästään ja toistellen itsekseen:
»Kierry ei, mutta ui — Vitkan-Vankka, hän se on! Kiertyy kyllä, muttei ui — Pistin-Piikki, hän se on!»
»Hän ei tuota unohda, ennen kuin sunnuntaita on koko kuukausi peräkkäin», sanoi Pistävän-Piikikäs. »Pidä koholla leukaani, Vitkallisen-Vankka. Koetan opetella uimaan. Siitä voi olla hyötyä.»